maanantai 24. helmikuuta 2014

Pennuntuoksua

Viikonlopun aikana on ollut mahoton kasvupyrähdys. Ne tuoksuukin jo pennuilta! <3 Tänään oli töistä tullessa kaikilla pennuilla silmät auki. Korvatkin ovat lupaavasti kasvaneet mutta kuuloa niissä ei vielä ole. Huojuvia kävelyharjoituksia tehdän pentulaatikossa ja parhaista paikoista tissibaarissa taistellaan kovasti. Tänään tytöt olivat jo yli 800 grammaa ja pojat ihan siinä hilikulla. Ovat ne niin tasaisia kasvussa, että ihan hämmästyttää. Pennan maha ei vain ala oikein rauhoittua, vaikka kaiken näköistä on kokeiltu. Se on siis ollut jo useamman päivän sekaisin. Olen pelännyt, että maitoa ei tule riittävästi, koska ruokaa on pitänyt vähän rajoittaa. Päiväkasvu on kuitenkin sen verran hyvää, että pelko on ollut ainakin vielä turha. 

Riista poika vasemmalla ja musta poika oikealla
Riistat tytöt ruokalevolla
Yhteiskuva 11 päivää vanhoista. Selällään on riista poika ja siitä ylöspäin
riista tyttö, musta poika, riista tyttö valkoisilla varpailla ja erillään muista musta Petronella.

Mikrosirut pitäisi laittaa parin viikon päästä koko sakille. Samalla otetaan poskisolunäytteet ja lähetetään laboratorioon analysoitavaksi. Toivottavasti pian saadaan selvyys siitä, että onko pennut Joikulle vai Ponkulle. Mie niin kovasti toivon, että kummallekin. Isyystestin jälkeen ratkeaa, että onko yksi poika vai tyttö vapaana vai jopa kumpikin.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Eka viikko paketissa

Ensimmäinen viikko pentuelämää on takana ja toivottavasti se nyt helpottaa. Tässä kun on kaksi ensikertalaista (minä ja Penna) asialla, niin kaikki on opettelussa. Minä olen tainnut ottaa tämän hiukan raskaammin kuin emä. Pennalla näyttää äidinvaistot olevan kohdillaan ja maitoa riittää kaikille vaikka sen maha onkin tällä hetkellä vähän sekaisin. Tänään isoimmalla eli mustalla pojalla oli painoa 629 grammaa, kun syntymäpaino oli 326 grammaa. Tämän päivän kevyin oli riistapoika, joka painoi 610 grammaa ja oli myös syntyessään joukon pienin (318g). Kukaan ei ole vielä erottunut koollaan joukosta. Todella mielenkiintoista tuo pentujen puntarointi, kun joka päivä on vaihtunut suurimman ja pienimmän pennun titteli. Jotain luonteenpiirteitäkin voi jo havaita. Valkovarpainen riistatyttö on ihan mahdottoman ahne! Eilen seurasin pentujen tissittelyä niin se tunki aina parhaimmalle tissille ja taisi tyhjentää kolme nisää siinä ajassa, kun muut yhden. Se onkin usein ollut painavin, mutta tänään se jäi toiseksi.

Pentukasassa 4 päivää vanhoja pentusia
Elämästä pitää nauttia 7 päivän vanhana 

tiistai 18. helmikuuta 2014

Pennut 5vrk

Olen viettänyt pari päivää hoitovapaata pentulaatikon äärellä. Onhan ne pieniä ja sieviä. Penna hoitaa pentuja hyvin ja jätän ne huomenna ihan luottavaisin mielin keskenään. Onneksi pääsen kuitenkin ruokatunnilla tarkastamaan tilanteen. Penna ei jaksa makoilla ihan koko aikaa laatikossa vaan ottaa välillä vähän etäisyyttä, mutta ei se kyllä anna pentujen tyhjää huutaakaan. Ilmeisesti sillä tulee hyvin maitoa, koska pennut ovat kasvaneet tasaiseti. Kukaan ei vielä erotu painollaan joukosta. Hippu on erittäin kiinnostunut pennuista ja muutaman kerran on päässyt kurkistamaan laatikkoon, mutta lähempää tuttavuutta tehdään vähän myöhemmin.

Jotain yksilökuvayrityksiä tuli tänään otettua. Valitettavasti riistat tytöt olivat niin liikkuvaisia, ettei niistä saanut mitään julkaisemisen arvoista. Nyt huomaa, ettei ne enää ole pelkkiä mustia pötkylöitä, vaan värimerkkejä alkaa löytyä jokaiselta ja sitä riistaa väritystä varsinkin. Melko varma veikkaus on, että mustan tytön ja pojan isä on Ponku, mutta noista riistoista ei voi tietää. Dna-testin otetaan vasta sirutuksen yhteydessä, joten vielä joudutaan odottamaan useampi viikko varmaa tietoa

Maitobaari on avoinna
kaksi siskoa ja veli
musta poika
Petronella, musta tyttö
riista poika, jolla paljon valkoista mahassa

lauantai 15. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän ylläripennut!

Jopas on ollut hurja viimeinen vuorokausi! Penna päätti todellakin pistää tuulemaan pennunteossa. Torstai-iltana ruoka jäi syömättä. Mittasin lämpöä ja huomasin sen olevan vasta laskussa. Perjantai aamuna se oli jotain 36.6, joten päätin lähteä töihin. Oppikirjan mukaan lämmön laskusta menee n. 12 tuntia synnytykseen. Ruokkiksella kävin tsekkaamassa tilanteen ja lämpö oli edelleen vähän laskenut 36.5, joten lähdin hyvillä mielin töihin ja arvelin, että seuraava yö menee valvoessa. Puoli neljältä tulin kotiin ja ovelle kuului mieletön vikinä ja ininä. Mitä ihmettä! :O Siinä jäi ruokatavarat ja kaikki muutkin tavarat levälleen lattialle, kun ryntäsin makkariin. Sängyltä löytyi yksi pentu, yksi oli pentulaatikossa patjan päällä ja toinen patjan alla. Yhteensä siis kolme pentua oli Penna touhunnut maailmaan salamasynnytyksessä ja Hippu oli ilmeisesti toiminut kätilönä. :D Parin tunnin kuluttua kotiin saapumisesta sain minäkin todistaa yhden tytön syntymistä. <3 Olin jo varma, että tässä ne nyt sitten oli ja yritin saada itseäni selviämään järkytyksestä.

Puolen yön aikaan, pitkän ponnistelun jälkeen, syntyi pienenpieni rääpäle, joka ei kuitenkaan selvinnyt. :( Jotain tällaista arvelinkin aikaisemmin tulleesta vihreästä vuodosta. Ilmeisesti istukka ei ollut pelannut oikein. Eihän tapahtumat kuitenkaan tähän loppuneet. Penna alkoi taas työntää jotain ulos. Puolentoistatunnin jälkeen se alkoi väsyä ja minä soitin ja herätin päivystävän elänlääkäri. Onneksi lekuri sai minut rauhoittumaan ja samassa Penna saikin punnerrettua ulos isoimman pennun. Elänlääkärille soitto näyttää auttavan aina. :)

Ensimmäiset pujottalaiset vajaan vuorokauden ikäisinä
Niin syntyi Pujotan kennelin ensimmäiset, ihanasti ystävänpäivänä 14.2. Saldona 3 touhukasta narttua ja 2 reipasta urosta. Tänä aamuna kaikkien pentujen painot olivat 20 gramman sisällä toisistaan elikkä tosi tasalaatuista sakkia. Väriltään suurimmaksi osaksi tummia riistoja mutta toinen poika ja yksi tyttö näyttäisi vielä ainakin mustalta. Nekin saattavat muuttua iän myötä vielä riistoiksi. Varaustilanne on vielä hiukan auki, koska ei tiedetä, että onko mukana Joikun pentuja. Kaikille nartuille kuitenki pitäisi olla kodit tiedossa. Valitettavasti muutamalle kiinnostuneelle ei tällä kertaa riittänyt omaa koirakaveria. Todella harmillista! :(

Tytöille on nimet jo valmiina. Riistat tytöt ovat Pujotan Alaskan Miina ja Pujotan Poro-Kristiina. Viimeisenä syntynyt (ehkä) musta tyttö on Pujotan Petronella. Pojat saavat nimet sitten, kun näkee hieman luonteenlaatua. Nyt vain täytyy ottaa selvää isyystestin vaiheista, että saataisiin tämäkin osa jännitysnäytelmästä loppuun.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Viimeiset hetket

Toivottavasti meillä on viikon päästä jo tarkka tieto siitä, millainen pentue Pennan mahassa oli. Eilen saatiin pentulaatikko kotiin ja minun piti pedata se jo valmiiksi. Kiitos kamuille, jotka askartelivat laatikon ihan Pennaa varten. :) Penneli kävi sen jo koemakaamassa, mutta sängyn alle oli vielä mukavampi kömpiä. Minä olen mittaillut lämpöäkin jos vaikka jotain tapahtuisi etuajassa. Sitten, kun se laskee, niin ajankohta alkaa olla aika lähellä. Ruoka kyllä maittaa vielä entiseen tahtiin. Tuskinpa pennut ovat ainakaan huomenna vielä syntyneet. Mahassa käy kova myllerrys ja toisinaan mamman ilmeestä näkee, että nyt ei oo enää kovin mukavat oltavat.

56 vuorokautta täynnä
"Tännekö ne pennut pitäis tehdä?"
"Kyllä mie vielä tänne sängyn alle mahun..."
Ja mitäkö se Hippu tästä kaikesta tuumaa. Se on viettänyt aikaansa turvallisesti keittiön pöydän alla ja vähän kummeksunut Pennan muuttunutta käytöstä. Toisaalta se on saanut lenkeillä laatuaikaa ihan kaksin minun kanssa. Eiköhän se tästäkin koettelemuksesta selviä. 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Painava mahareppu

Viime yönä tuli ensimmäiset pentupainajaiset. Unessa Penna synnytti 11 pentua, joista 7 oli narttua ja loput uroksia mutta sukupuolet vaihtuivat koko ajan, enkä saanut tarkkaa lukemaa uroksista ja nartuista koko unen aikana. Toivottavasti tämä ei ole mikään enneuni. :)

Lauantaina 47vrk ja maha vetää selänkin notkolle
Pennan olo alkaa olla aika tukala. Päivittäin käydään vain kävelyillä eikä mitään mahottomia juoksenteluja ole enää harrastettu. Välillä mamma konttaa sängyn alle, mutta mitään hirveää pesäntekovimmaa ei vielä ole ollut. Penneli kävi tänään vielä puntarilla sillä välin, kun Hippu heräili nukutuksesta. Vaaka näytti 22,4kg! Ennen astutusta se oli 19,7kg ja ultrauksen aikana, viikon syömättömyyden jälkeen 19,2kg. Painoa olis tullut n. 2,5kg lisää jo tässä vaiheessa. Toivottavasti mahassa olisi useampi pentu eikä vain muutama jättikokoinen. Tissitkin ovat kasvaneet siihen malliin, että luulisi pentujen syntyvän jo huomenna. Tässä on kyllä vielä reilu viikko aikaa h-hetkeen.

Tänään Hippu kävi siis ensimmäisen kerran hammaskiven poistossa. Se täyttää ensi kuussa 6 vuotta, mutta sille alkoi kertyä hammaskiveä jo jokunen vuosi sitten. Kyllähän se syö luita mutta ei yhtä hanakasti kuin Penna. Ilmeisesti myös syljen koostumus vaikuttaa hammaskiven syntyyn. Olkoot valkoiset hampaat Hipun 6v syntymäpäivälahja. :D