perjantai 23. syyskuuta 2016

Onnistumisen hetkiä

Voi mahoton, minkälaista menoa ollut viimeiset kaksi kuukautta. Elokuun alussa kävin Kittilän ryhmänäyttelyssä pyörähtämässä lainakoiran kanssa. Riitu-porokoira oli oikein mallikas yksilö ja lopulta palkittiin rotunsa parhaana. Pitkästä aikaa pääsin juoksemaan myös 5-ryhmän ryhmäkehään. Enpä muista, koska viimeksi olen saanut esittää rop-koiraa. Olihan se mahtava fiilis.

Omien koirien kanssa ollaan myös oltu kovasti liikkeellä. Inarissa järjestettiin poliisin ja Vapepan yhteinen pelastusharjoitus. Meidän peko-porukka oli joukolla harjoituksessa mukana. Tehtiin meille ihan uusia juttuja eli veneestä ilmaisua ja muuta mukavaa. Pennalla vähän jänskätti kumiveneessä, mutta hienosti se bongasi maalimiehen hajun rannalta. Olin oikein ylpeä siitä, miten se toimi ja käyttäytyi tuollaisessa uudessakin tilanteessa. Kyllä tuo Vapepan toiminta ja pelastusetsintä olisi mielenkiintoista ja tarpeellista. Siihen voisin hurahtaa ihan kokonaan.

Kurja ilmakaan ei haittaa, kun on muuten mukavaa
Syyskuun ekana viikonloppuna oli edessä agilitykisat Rukalla. Eka kertaa lähdin kummanki koiran kanssa kisaamaan kahtena päivänä. Lauantaina oli Hipun eka rataantutustuminen klo.8.00. Enpä ole ikinä ennen noin aikaisin agiliidellyt. Hippu teki taas omaa varmaa työtä ja noustiin neljä kertaa palkintopallille. Neljästä startista kolmella radalla oli puhdas ratasuoritus ja yhdeltä 5 virhepistettä, kun Hippu kiersi jostain syystä renkaan. Katsoin videolta suorituksen ja ehkä sekin oli vain ohjaajan virhe, kun käsi heilahti jotenkin huolimattomasti. Mutta se aika!! :( Taas kolmella radalla yliaikaa 0,51 sekunista 3 sekunttiin. Hyppyradalla tapahtui kuitenkin ihme ja me päästiin ihanneaikaan -0,02 sekuntia ja eka LUVA kakkosista! Jee! Lupasin mummokoiralle, että nyt on sen agilitytavoitteet täytetty eikä tarttis enää kisata. Katotaan nyt, että pysyykö lupaus, kun se kuitenkin tykkää agilitystä.

Hippu 8½ v eikä ikä paina tassuissa

Pennan lauantai ei mennytkään sitten ihan putkeen. Ekana meillä oli joukkuekisan startti. Voi kamala, kuinka se oli tahmeaa ja vaikeaa! Hylkyhän siitä tuli mutta ihan minun ohjausvirheen takia. Toinen rata oli vauhdiltaan parempi, mutta hylyksi sekin meni. Tällä kertaa syynä oli kolme kieltoa puomilta. Kontaktiesteet ovat Pennan lemppareita, mutta ilmeisesti ennen puomia suoritettu keinu sai koiran vähän varovaiseksi ja puomia piti sitten arastella. Siinä vaiheessa kävi mielessä, että pitääköhän jättää sunnuntai kokonaan väliin. Sunnuntaina oli kuitenkin uusi päivä ja sehän menikin astetta paremmin. Koira kulki ihan kivasti hyppyradalla ja olin jopa yllättynyt sen vauhdista niin, että ohjasin huolimattomasti yhden hypyn ohi. Saatiin 5 virhepistettä ja ja vain pari sekuntia yliaikaa. Päivän toinen rata oli agilityrata, joka meni ilman virheitä mutta aikavirhettä tuli 1,86 sekuntia. Olipa yllätys, kun me voitettiin koko startti! :) Ei hullumpi viikonloppu palkintosijojen suhteen, vaikka vain yksi LUVA saatiin hommattua. Rukan kisat oli muutenkin vallan mainiot ja kisapaikka hyvä. Sinne voisi lähteä kyllä toistekin.

Ihan tarpeeksi ilmavat hypyt :)
Rukan kisojen jälkeen ei sitten ehdittykään agsailemaan muuta kuin ihan muutama keppi- ja kontaktitreeni käytiin ottamassa. Metsässä tehtiin kyllä haku-treeniä ja kerättiin puolukoita eli kaikkea kivaa. Viime sunnuntaina oli sitten Pellon Rohki hallissa pelkät ykkösten kisat. Sinnehän mie Pennan kiikutin ja ajaessa jo mietin, että olikohan tämä kovin fiksua. Mitä sitä vielä! Ekalla radalla huomasin, että nyt on vauhtia koneessa. Siitäkin vain tuli hylky ikävän keinu-puomi yhdeistelmän takia. Vieraat keinut ja niiden jälkeen puomin suoritus näyttää olevan meille ongelma. :( Toisella agiradalla ei ollut keinua ja se etenekin sujuvasti. Ratavirheitä oli pyöreä 0 ja ihanneajan alitustakin reippaasti -8,03sekuntia. Me saatiin Pennan eka LUVA ja luokka voitto siihen lisäksi. Ihan mahtavaa! Kolmantena ratana oli vielä hypäri, jolle en alunperin ollut edes ilmoittautunut. Onneksi ottivat jälki-ilmoittautumisen vastaan. Mehän saatiin siitä meidän toinen LUVA tuloksella -3,35 ja kolmas sija. En olis ikinä uskonut, että me edes yhtä LUVAa saadaan, satika sitten kaksi saman päivän aikana. Huh, huh! Ehkä meän pitää vielä mennä kisaamaan ykkösiin ja koittaa hakea se viimeinen nousunolla kakkosiin, vaikka ensin ajattelinki keskittyä Pennelin kans ihan peko-juttuihin.

Penna ja palkintopönötys
Joistain meän tämän syksyn ratasuorituksista pitäisi olla videotakin. Jospa saisin niitä jossain vaiheessa ladattua tännekin näkyville tai edes linkkiä. Seuraavaksi meillä on ohjelmassa erotukset ja parin viikon päästä Torniossa järjestettävä Lappalaiskoirien erikoisnäyttely. Sinne menen kehään Pihkan kanssa. Toiveissa olisi siellä nähdä Pennelin pennut Alaskan Miina eli Eppa sekä Petronella eli Nella. Kovasti on siis toimintaa loppu syksyksikin.


torstai 15. syyskuuta 2016

Tuhka silmätarkissa


Tuhka 2½ vuotta
Välillä mukaviakin terveysuutisia. Pujotan Iivo, Tuhka, kävi syyskuun alussa silmätarkastuksessa. Tuloksena terveet silmä! KoiraNetistä löytyvät kaikki Tuhkan viralliset terveystulokset. Kiitos Leena aktiivisuudesta. Ohessa Leenan ottamia kuvia elokuulta. 




PS. Mikäli yksi mielenkiintoinen porokoirayhdistelmä onnistunut, niin etsinnässä olisi sijoituskoti joku uros- tai narttupennulle Lapissa. Mikäli pentuja tulee, ovat ne luovutuksessa joulun tienoilla. Otahan yhteyttä, mikäli kiinnostaa, niin kerron lisää.