perjantai 28. joulukuuta 2018

Ei pentutehtailulle!


Syksyn mittaan luettiin niin lehdistä kuin sosiaalisesta mediasta ikäviä uutisia pentutehtailuista. Nämä uutiset koskettivat myös lappalaiskoiria. Pentutehtaita ei ole pelkästään ulkomailla tai pienien rotujen keskuudessa, niitä löytyy myös Suomesta ihan meidän kotimaisten rotujen piiristä. Lappalaiskoirat ry pisti pystyyn kampanjan paperillisten, puhdasrotuisten koirien puolesta. Minäkin haluan osallistua tähän omalta osaltani ja kehotankin kaikkia pennusta haaveilevia miettimään, mistä pennun ottaa. Meiltä Suomestakin löytyy löytöeläinpaikoista kodittomia koiria, mikäli haluaa jonkun kodittoman pelastaa.

Mistä sen pentutehtaan sitten tunnistaa? Yleensä pentuja myydään jotain muuta kuin virallisen pentuvälityksen kautta. Tunnusomaista on se, ettei ostajaa päästetä näkemään kasvattajan tiloja vaan pentu luovutetaan jossain muualla esim. parkkipaikalla. Pentutehtaissa on usein myös useita eri-ikäisiä pentuja kaupan. Se, että kuvissa näkyy muutakin ympäristöä kuin pelkästään pentuja, on hyvä merkki. Hyvin hoidettu pentu on puhdas, madotettu, eläinlääkärin tarkastama ja terve.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.