Joiku 9v

Joiku täytti 9 vuotta 17.8. Vasta silloin tajusin, että sehän alkaa olla oikeasti vanha koira. Ei ole enää kovin montaa työvuotta jäljellä. Niinpä tilasin sille seniorikoiralle tarkoitetttua lisäravinnetta. Öljyn luvataan hillitsevän tulehduksia ja pitävän nivelet liikkuvina. Lisäksi se tukee sydämen toimintaa ja hidastaa aivojen ikääntymistä. Joikusta ei siis pitäisi tulla seniili ainakaan kovin pian. :D Tavoitteena olis, että Joiku kykenisi olemaan porohommissa vielä pari syksyä. Kyllä sen isäntä on säästellyt sitä jo nyt. Ei ne ettotyöt ole mistään kevyimmästä päästä fyysisesti eikä kyllä henkisestikään. Monesti työkoirat loppuvatkin aivan yllättäen. Usein käy niin, että koira juoksee päivän metsässä ja kiitokseksi saa illalla siirtää porot aidasta toiseen. Minä miettisin kaks kertaa, että lähtisinkö niin huonolla palkalla töihin. Toivotaan kuitenki, että lisäravinteesta on apua ja vanha koira jaksaa juosta vielä mönkijän rinnalla.

Minäkö muka vanha?!! Höpö, höpö!

Hipun ja Pennan kans nautittiin loppuviikosta alkavasta syksystä. Pientä maaruskaa on jo näkyvissä.

Mustikat maistuu meille kaikille

Hippu

Tämä aita on nähnyt paljon tuulta ja tuiskua

Tytöt haistelee syksyn hajuja

Arkista aherrusta

Tämän päivän muistilistalla oli ensimmäisenä Pennan luonnetesti. Nyt on tuo nuorimmainenki ilmoitettu Lappalaiskoirien testiin Rovaniemelle 28.9. Jännittävää!

Maanantaista on vakiintunut meän tottistelupäivä. Me ei treenata tällä hetkellä mitenkään tavoitteellisesti. Seku käydään kentällä tekemässä juttuja, jotka tuntuu mukavilta. Ja tietenki viettämässä sosiaalista hetkeä toisten koiraihmisten kans. Olishan se tieten hyvä jos olis joku päämäärä, mihinkä tässä reenailis. Mulla itellä ei vaan ole kilpailuviettiä sitä vertaa, että kiinnostais lähteä kokeisiin. Katotaan sitten joskus jos se vietti taas jostain löytyis.

Viikonloppuna oli huikean mahtava ilma. Sunnuntaina käytiin ottamassa vasta toiset mettätreenit tälle syksylle. Hipulle tein jäljen ja Penna sai etsiä muutaman eksyneen ukon. Tämä ei ole erityisesti mikään treeniblogi, joten jätän suoritusten analysoinnin vähemmälle. Oon kyllä aika jäävi sanomaan, mutta yllättävän nopeasti Penna on sisäistynyt hakuilun jujun. Se on niin ahne koira, että tekee mitä vaan kunhan tiedossa on nakkia tai broileripyöryköitä. No, taitais sille kelvata kuivat nappulatki. Hippu on ajanu jälkeä joskus paremminkin. Kepit se kyllä löytää mutta ilmaisu on aika heikossa jamassa. Huomaa, että emäntä on hurahtanut keräilykulttuuriin ja harrastanut kesällä enempi marjastusta ja sienestystä kuin koirille jäljentekoa. Vielä ku ehtis kerätä ne puolukat...

Ääni pitää avata jo ennen hakumetsään pääsyä

Treenit ei voi epäonnistua ku  tarjolla on kahavia ja pullaa

Meän tokkakunta

Niin se päivä viimein koitti, että kauan suunnitteilla ollut blogi näki päivänvalon. Tähän Pujotan tokkakuntaan kuuluu kaksi lapinporokoiranarttua, Hippu ja Penna. Lisäksi etäjäsenen virkaa hoitaa Joiku, joka enimmäkseen vaikuttaa vieropalkisella. Tällä hetkellä asumme Ivalossa, mutta säännöllisesti ajamme 160km tunturin toiselle puolelle Sodankylään lomailemaan ja viikonlopun viettoon. Pääsääntöisesti blogi keskittyy koiriin, mutta saattaapa sekaa ilmestyä jotain juttua minunkin menoista.

Mikä Pujotan kennel? En mie tunne itseäni mitenkään kennelin pitäjäksi, kun en yhtään pentuetta ole vielä saanut maailmalle. Ehkäpä seki päivä koittaa... Kasvattajakurssin kävin jo vuosia sitten eli 2007. Kennelnimen hommasin vasta 2009, kun se ehdottomasti paras nimivaihtoehto iski saunassa tajuntaan. Halusin kennelnimen, josta yhdistää meät Sodankylään ja poroihin. Pienen ikäni minä ja minun porot ollaan kuuluttu Oraniemen paliskuntaan. Joskus isoisien aikaan Oraniemeä on alettu kutsua Pujotaksi. Älkää vain kysykö mistä tuo sana tulee. Tarinaa on niin monta kuin kertojaakin. Minusta se vaan oli ihan loistava kennelnimi.

pujottalaiset kesällä 2011