lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ponkun tyttöjä ja poikia

Vihdoin ja viimein sain alustavat tulokset geenitesteistä. Vieläkään ei ole mustaa valkoisella, sillä Mustin testin kanssa on jotain ongelmia ja tuloksen saanti kestää. Musti oli varmaan ainoa, jonka isästä olin varma ulkonäön perusteella, joten periaatteessa tulos on selvillä vaikka ei vielä paperilla. Pentujen ollessa parin viikon iässä, minulle tuli tunne, että kaikki pennut voisivat olla Ponkun. Ja niinhän siinä sitten kävi. Ponku on hieno uros ja olen todella iloinen, että nämä viisi riiviötä on olemassa.

Kaikesta huolimatta melkein tuli itku, kun kuulin, ettei Joikulle ollutkaan yhtään pentua. Astutus onnistui hyvin ja nalkissa olivat puolisen tuntia. Ehkä se vain on todettava, ettei vanhan koiran siemenet ole enää terässä. Todennäköisesti tämä jäi viimeiseksi yritykseksi ja Joiku pääsee kevään aikana sukukalleuksistaan. Onneksi on olemassa se yksi pentue ja Joikustakin on tullut jo ukki. Ehkäpä Pihlajamäen H-pojatkin pääsevät myös aikanaan jatkamaan sukua.

Pentuvaraustilanne on se, että toinen pojista on vapaana ja ehkä Poro-Kristiinakin. Poro-Kristiinan tilanne selviää viikonlopun aikana. Vielä ei ole tietoa, että kumpi poika on vailla omaa kotia. Minun pitäisi osata päättää, että kumpi lähtee Tampereelle harrastuskoiraksi, mutta en vain ole saanut tehtyä päätöstä. Ehkäpä se uusi omistaja tekee päätöksen itse, kun hakee pennun kotiin. ;) Petronella lähtee Tammelaan vanhemman porokoiranartun kaveriksi. Alaskan Miinan koti on Kolarissa ja se saattaa päästä jopa porohommiin. Tässä vaiheessa täytyy todeta, että aika on mennyt ihan sairaan nopeaa. En olisi uskonutkaan, kuinka pian tämä penturumba on ohi.

Tässä nyt joitain kuvia viimeisen viikon tapahtumista. Edelleenkin koiranpentua on helpointa kuvata silloin, kun se nukkuu. :D

5 viikkoisina aloitettiin ulkoilu Sodankylän "mummolassa". Vasemmalla Petronella ja oikealla Iivo, takana Miina.
Pikkuväki tapasi pentuja ja pennut tapasivat pikkuväkeä. Kummipoika ja Poro-Kristiina tekevät tuttavuutta.
Levättiin aina tarpeentullen. Miina ja Miinan tassut <3
Viikolla käytiin myös pentutarkissa. Iivo, Nella ja tilapäisesti
pystyssä oleva korva, Musti ja Poro-Krisiina.

Musti opetteli pönötysseisonnan jaloa taitoa.
Usein leikitään leikkiä "montako pentua mahtuu samaan koirapetiin".
Joka päivä saadaan iltahepuleita, revitään emäntää sukasta, kiusataan äitikoiraa,
pissaillaan lattialle ja opetellaan kaikkea muutakin tärkeää, mitä koiranpentujen tulee elämästä tietää.
Kuvassa Poro-Kristiina ja sen todellinen riiviöluonne. :)
Edelleenkin voi ottaa yhteyttä, mikäli olisit kiinnostunut Mustista tai Iivosta. Katsotaan sitten, että löytyykö jäljelle jääneelle pojalle juuri oikeanlainen koti. Ensimmäiset tytöt lähtevät jo viikon päästä. Ääk! Täytyy alkaa valmistautua jo henkisesti eron hetkeen.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Syypäät mun hymyyn

Neljä viikkoa pentuelämää takana. Noita ei voi hymyilemättä katsoa. Suurin osa ajasta vielä nukutaan, mutta silloin kun ollaan hereillä, niin onhan se menoa ja meininkiä. Ensimmäiset murinat ja rähinät on kuultu. Välillä sattuu kovastikin, kun maistellaan toista päästä, jalasta tai korvasta. Penna saapuu aina poliisina paikalle, kun homma tuntuu karkaavan lapasesta. Silloin unohtuu siskon tai veljen kuritus ja suunnaksi otetaan liikkuva maitobaari.

Nyt olisi ehkä aika esitellä pentulaatikon porukka hiukan paremmin. Kuvat ovat muutaman viime päivän ajalta. Pentujen kuvaus on yllättävän hankalaa...

Petronella 
Petronella tomerana kun pojat sammu kesken leikin
Pujotan Petronella on saanut nimensä yhen Lapin legendaarisen naisen mukaan. Meän Petronella on oikein vankka tyttö. Ruokahalun on perinyt äidiltään ja sen huomasi heti syntymästä alkaen. Pentu oli tississä kiinni ennen kuin napanuora oli edes poikki. Petronella on oikein utelias ja kulkee omia polkujaan mutta viihtyy kyllä sylissäkin. Tosi paikan tullen pistää massallaan toiset matalaksi ja syö myös matolääkkeen sylkemättä.

Alaskan Miina
Pujotan Alaskan Miinan olen nimennyt itsekkäästi itseni mukaan. Olin 10 vuotta sitten Alaskassa opintoihin liittyvässä työharjoittelussa ja sen jälkeen sain tämän liikanimen. Meidän paliskunta on tunnettu poromiesten liikanimistä. Niinpä minäkin olen saanut omani. Miina on ihan Pennan kopio. Sen turkkikin kimaltelee samalla tavalla kuin emällään pentuna. Se on se isopäisin pentu, joka imi kolme nisää siinä ajassa kuin muut yhden. Miina on vähän harkitsevaisempi ja rauhallisempi kuin siskonsa mutta tutkii kyllä uteliaana uusia paikkoja. Sillä on lupaavan pitkä runko ja raajoissa kulmauksia. Saapa nähdä, mitä siitä vielä tulee.

Poro-Kristiina valmiina söpöyshyökkäykseen
Pieni ja sievä
Pujotan Poro-Kristiina on oikea lellipentu. Se on kärsinyt kovia, mutta nyt se on jälleen kunnossa ja siitä on kuoriutunut oikea riiviö. Se tykkää olla sylissä ja pusutella naamaa kunnes lopulta nappaa pikku naskalihampailla nenästä kiinni. Se saattaa pyrähdellä itsekseen pitkin huonetta ja hyökkäillä nukkuvien sisarusten päälle. Minä tykkään mahoton sen luonteesta ja rakennekin on ok. Se on oikea sinnikko, joka ei anna periksi, vaikka kaikki muut sisarukset kurittavatkin sitä. Poro-Kristiinasta on kirjoitettu 50-luvulla kirja, josta en edes tiennyt ennen kuin nimesin pennun. Muistan vain, kuinka minua on kutsuttu joskus pienenä lapsena Poro-Kristiinaksi ja siitä se nimi on jäänyt mieleeni.

Seuraavaksi vuorossa on Pujotan kultapojat. Pojille oli nimivaihtoehtoja useitakin, mutta jotenkin ne nimet vain tuli ja sopivat niille kuin nenät päähän.

Pujotan Iivo ja Pujotan Musti
Iivo antaa porolle kyytiä
Pujotan Iivo on kuin nallekarhu. Oikein lupsakka ja halittava. Kyllä siltäkin silti vauhtia löytyy ja kovasti on osoittanut kiinnostusta leluihin. Se on melko rohkea uusissa paikoissa mutta ei vielä yhtä kova menemään kuin siskonsa. Oikein lupaava rungoltansa ja takakulmauksetkin ovat kunnossa. Usein Iivo ja Miina ovat sivussa pentukähinöistä, kun muut kolme painivat ja rähisevät oikein kunnolla.

Musti tietää, miten poro kesytetään
Pujotan Musti on rakenteeltaan ihan isoisänsä Niken kopio, lyhyemmällä karvalla vain. Oletan siis, että Ponku on tämän mustan pojan isä, vaikka isyystestin tulokset eivät vielä olekaan tulleet. Musti jännittää hiukan uusissa paikoissa mutta toisaalta se pyörittää sisaruksiaan pentupaineissa ihan tosissaan. Sirutuksessa oli ainoa pentu, joka ei päästänyt ääntäkään. Ja sittenhän se on tosiaan astunut muita jo vissiin viikon verran. Saapa nähdä, mihin tämän pojan luonne kehittyy.

Minä odottelen vieläkin testituloksia. Aika hermoja raastavaa! Odotellessa on tosiaan ollut aikaa tarkkailla pentujen luonteita. Koko ajan nuo kehittyy ja viikon päästä ne voi taas vaikuttaa ihan erilaisilta. Kyllähän pentuja voisi tuijotella vaikka koko päivän jos ei tarvisi välillä mennä töihin.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Hyviä ja huonoja uutisia

Aloitetaan niistä huonoista. Jokin aika sitten Joikun siskolla ja Hipun emällä, Hattivatin Tonnalla, todettiin laajalle levinnyt harmaakaihi silmissä 9½ vuoden iässä. Todella ikävä uutinen. Kaihin muodostumiselle on voinut olla muitakin syitä kuin perinnöllisyys, mutta tämä tulos vain vahvisti sen, että Hippu menee silmäpeilaukseen tämän vuoden aikana. Ikäväähän tämä on myös Joikun jälkeläisille, mutta onneksi sillä itsellään on viime vuonna kaihista terveeksi peilatut silmät kuten sen Saksassa asuvalla Taikaviitta-veljelläkin.

Toinen ikävä uutinen on se, että Joiku on kärsinyt verikorvasta. Näyttää siltä, että sen vasen korva ei enää palaudu vaan jää lurpalleen. No, eipä se kolo komiassa haittaa. :)

Kolmas ja kaikkein huonoin asia on se, että pieni Poro-Kristiina on sairastanut. :( Perjantaina huomasin, että sillä on ihan kamalan kokoinen patti leuan alla. Kukaan eläinlääkäri ei oikein osannut sanoa, että mikä se on. Pienelle määrättiin nestemäistä antibioottia 0,25ml kaksi kertaa päivässä. Nyt patti on pienentynyt ja eiköhän se siitä parane. Onneksi pikkuneiti on ollut koko ajan reipas ja imenyt hyvin. Painokin oli poikien tasoa eli ei mitenkään jäänyt jälkeen muista, vaikka Alaskan Miina ja Petronella ovatki hiukan edellä. Kyllä se kovasti huoletti, että miten tässä mahtaa käydä. Onneksi ollaan voiton puolella.

Pentuosastolta onkin sitten muita hyviä uutisia vaikka kuinka. Makkarissa on käynyt PVR eli pentujen vapautusrintama. Pennut saavat minun kotona ollessa olla vapaana makuuhuoneessa mutta työpäivän ne vielä pysyvät pentulaatikossa. Viime torstaina laitettiin penneleille sirut. Musta poika kärsi piikityksen kuin mies, eikä sanonut sanaakaan. Muut meinasivat vähän protestoida mutta ei mitään järjetöntä huutoa. Perjantaina pakkasin koko konkkaronkan autoon ja suuntasin Sodankylään. Pennut matkustivat pahvilaatikossa takaosassa Pennan kanssa ja Hippu etupenkillä. Takapenkille oli laitettu pentulaatikon palaset. Hetken aikaa joku protestoi matkantekoa mutta yllättävän hiljaisesti taittui 160km. Eikä kukaan oksentanut, jee! :D

Sirut paikoillaan ja nimet annettuna.

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu 
Tässä hiukan videota sunnuntailta. Laatu ei päätä huimaa, mutta kyllä siitä näkee, että kaikki liikkuu. :)

Kiinteän syöminenkin on aloitettu. Ja mitäpä muuta ne porokoirat syövät kuin poroa! Hyvin näyttää maistuvan. Penna myös tykkää, kun saa nauttia kaikki lapsosten jämät. Sunnuntaina otettiin poskisolunäytteet isäehdokkaista, emästä ja pennuista. Eilen laitoin postiin ja tänään tuli kuittaus näytteiden perillemenosta. Tulokset luvattiin parissa viikossa, mutta toivottavasti ei tarvitse odottaa niin kauaa.

Siinä niitä poskisoluja nyt on ihan harjallinen
Viime viikolla jäikin päivitykset vähiin Porokoirakerhon kiireiden takia. Tänä vuonna järkättiin 20. paimennustapahtuma. Porokoirakerhon hallituksen jäsenenä ja sihteerinä olen aika tiukasti kiinni järjestelyissä. Tapahtuma on kyllä kevään kohokohta, vaikka nyt minun osallistuminen jäikin vain yhteen päivään pentujen vuoksi. Kisan voittajakoira, Uuno, tulee muuten meidän paliskunnasta. Se on isäntänsä kanssa voittanut kisan jo neljästi. Kyllä pujottalaiset osaa. ;)

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

2 viikkoa plakkarissa

Pentulaatikossa alkaa olla jo oikeita koiria eikä pelkkiä marsuja. Niillä on jalat ja hännät, jotka liikkuu ja heiluu. Pennut ottavat kontaktia toisiinsa ja Pennan kanssa, mutta minä olen vielä vähän joku kummajainen. Ne eivät ole enää mitään rääpäleitä vaan kohta oikeita riiviöitä. Tänään maisteltiin jo vähän matolääkettä, vaikka mitään mato-ongelmaa ei ole ollut. Pennut tulevat saamaan matohäädön ainakin kolmesti ennen luovutusta. Aktiivisuuden myötä myös pentujen ääni on löytynyt. Mahoton mekastus aina kun mamma menee laatikkoon. Kuinkahan kova meteli se on parin viikon päästä? :D

Meillä on käynyt aika paljon sakkia ihailemassa viisikkoa. Penna on oikein luottavainen vieraitakin ihmisiä kohtaan ja antaa ihan vapaasti paijata pentuja. Se käy laatikossa enää lähinnä imettämässä ja siivoamassa mutta tulee kyllä tarkkailemaan aina mm. minun punnitustouhuja.

Tässä joitain kuvia muutamalta viime päivältä. Tytöille on nyt sitten nimet annettu, pojat vielä odottavat omiaan.
Portti oli avoinna isoon maailmaan mutta vielä ei kynnystä ylitetty
Tissibaarissa alkaa olla ahdasta
Valkovarpainen tyttö on Pujotan Alaskan Miina
Musta poika osaa jo posettaa :)
Musta tyttö on ollut Pujotan Petronella jo syntymästään saakka
Riista tyttö on Pujotan Poro-Kristiina
Riista poika odottaa vielä nimeä
Pentujen kuvaamisen jälkeen Penna hyppäsi kuvauspaikalle näyttämään, miten kuvissa ollaan :)
Siskokset ottavat jo vähän mittaa toisistaan
On ne helppoja kun ne nukkuu ;) 
Mamma ottaa rennosti lastenhoidon välillä