tiistai 21. lokakuuta 2014

Lokakuun koirakuulumiset

Nyt päivitetään blogi ajantasalle heti kerralla. Päivitykset ovat vähän roikkuneet jäljessä. Onhan meillä ollut lokakuussakin tapahtumia.

Pennan kanssa päästiin Lappalaiskoirien erikoisnäyttelyyn lokakuun ekana viikonloppuna. Epäilyksistäni huolimatta koiralla oli näyttelyssä vielä karvat tallella, mutta ei enää näyttelyn jälkeen. Viikolla ennen näyttelyä huomasin, että ensimmäiset irtokarvatupsut törröttivät kyljestä. Päätin, että nyt ei koiraan kosketa harjalla eikä kammalla. Koko pohjavilla oli irti, kun vein Pennan kehään. Tuomarikin tuumasi, että "vähän pölisee", kun tunnusteli ja koplasi koiran läpi. :) Tavote toteutui, kun saatiin EH eli erittäin hyvä. Tuomari, Markku Kipinä, oli erittäin tarkka ja tiukka. Avoimessa luokassa oli 11 narttua, joista vain 2 sai erinomaisen. Tässä Pennan arvostelu.

"Hyvä koko ja mittasuhteet, kevyehkö lyhyt kuono, hyvät korvat, silmät ja purenta. Riittävä kaula, hieman etuasentoiset lavat, lyhyehköt olkavarret, hyvä rintakehä. Riittävästi kulmautunut takaa. Turhan suora lantio ja häntä kiertyy turhan voimakkaasti. Ei parhaassa turkissa. Riittävä sivuliike, hieman löysä edestä." EH

Kyllä mie tuosta arvostelusta koirani tunnistan. Pennan kuonosta oon vain toista mieltä. Mie tykkään, kun se ei oo mikään pitkä puikkonokka. Yllättävintä oli maininta turhan suorasta lantiosta. Tuommosta lausetta ei ole tullut minun eteen ennen. Yleensä porokoirilla on vain maininta liian jyrkästä tai luisusta lantiosta. Mutta olipas taas mukava käydä erikoisnäyttelyssä!

Poroerotukset on käynnistyneet hiljalleen. Penna on nyt ollut kaksin minun kanssa erotuksissa. Olen ajatellu, että sille pitää saada positiivisia kokemuksia poroista, kun se ei kesällä oikein lämmenny lampaille. Kyllä me ollaanki päästy hyviin tilanteisiin mutta vielä enemmän pitäisi päästä tekemään töitä. Tällä hetkellä tulilla olevat ihmiset ja paistetut makkarat tuntuvat olevan mielenkiintoisempia kuin se työnteko aidassa. Siitä mie olen kuitenki onnellinen, että Pennaa pystyy pitämään irti eikä se säntäile aitaan tai irtoporojen perään. Kyllä siitä vielä hyvä tulee!

Lokakuinen Tuhka. kuva Leena V.
Pujotan ekoista pennuista kuuluu aina välillä uutisia. Viime viikolla tuli Kolarista sähköpostia. Eppa (Alaskan Miina) on ollu tosi pätevänä porohommissa. Se kulkee hienosti mönkiän päällä ja haukkuu käskystä. Se ei ole mikään reikäpää vaan vähän hissukka. Epankin eka juoksu oli tullut seitsemän kuukauden iässä. Uskon, että siitä tulee vielä erinomainen työkoira, kun isäntäkin jaksaa pitää sitä paljon mukana. Tampereen Tuhka on treenaillut emäntänsä kanssa paljon kaikenlaista kuten jälkeä. Ainakin omistaja tuntuu olevan tyytyväinen pikkujätkään. Mukava kuulla tällaisia kuulumisia! Mielellään otan aina vastaan niin hyviä kuin huonojakin uutisiakin. Laittakaas vain kuvia ja juttuja tulemaan.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Hippu, Lappalaiskoirien agilitymestari!


Tänä vuonna Lappalaiskoirat ry:n agilityn rotumestaruudet ratkottiin Rovaniemellä syyskuun 13. päivänä. Tuomarina toimi Mika Moilanen Minä ilmoitin Hipun mukaan ihan kannatuksen vuoksi ja ilman mitään menestystavoitteita. Paikalla kuitenkin kävi ilmi, että muita lappalaiskoiria ei ollut ykkösluokassa. Meidän piti siis saada pelkästään tulos ja oltaisiin tämän vuoden rotumestareita.

Ensimmäinen rata oli hyppyrata, josta selvittiin ilman virhepisteitä ja ihanneajan alituksella. Lopputuloksissa oltiin mukavasti neljänsiä ja uramme toinen LUVA plakkarissa. Toinen rata oli agilityrata ja siinä se meän murheenkryyni, keinu. Kovasti jännitin, että miten meän mahtaa käydä. Rata oli oikein sujuva keinulle asti, mutta siihenpä se meno sitten tyssäsi. Hippu suoritti keinun t-o-d-e-l-l-a hitaasti. Se otti aina yhden askeleen kerrallaan ja katseli siihen malliin alas, että kohta hyppää pois. Helpotus oli suuri, kun lopulta päästiin maaliin ilman virhepisteitä. Yliaikaa hitailusta tuli reilu 6 sekuntia. Yllätyksekseni me voitettiin oma luokka ja samalla pokattiin Lappalaiskoirien rotumestaruus. Voitto oli todella iloinen yllätys, mutta vielä paremmalta se tuntui hyvin suoritettujen ratojen jälkeen.

Tässä muutamia kuvia meän suorituksista.





Kuten kuvista huomaa, Hippu on nyt virallisesti medi luokassa. Eihän me nopeudessa pärjätä pikkukoirille, mutta Hippu suorittaa todella varmasti. Se ei tiputtele rimoja ja kontaktitkin otetaan melko varmasti. Yllättävää on ollut se, että kepitkin ovat menneet tähän astisissa kisoissa ihan puhtaasti. Keinun suorittamiseen ja muutenkin vauhdin hakemiseen saatiin vinkkejä Rovaniemen kisojen jälkeisenä viikonloppuna täällä Ivalossa, kun saatiin ulkopuoliset kouluttajat Rovaniemeltä. Oli kyllä antoiset kaksi päivää mutta pitäisi vain vielä ehtiä reenata opittua, ennen kuin jäädään talvitauolle. Vielä yhdet kisat olisivat edessä parin viikon kuluttua Pellon Rohki-hallissa. Saapa nähdä, jumitaanko silloinkin keinulle.

Voittaja ja voittopysti!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Hulabaloo elokuu!

Kauhean kauan on viimeisestä päivityksestä. Koko elokuu on ollu menoa paikasta toiseen. Tässä vähän päivitystä meän tapahtumista.

Elokuun ekana viikonloppuna lähettiin Hipun kaa laatureissulle Tornioon. Tarkoituksena oli korkata kisaura agilityssä. Mulla oli kaksi isoa jännitysmomenttia, joista ensimmäinen oli Hipun säkäluokan mittaus. Meidän onneksi tuomari mittasi Hipun medi kokoiseksi, mutta joudumme käymään vielä parin tuomarin mitattavana, ennen kuin meän kisaluokka on varma. Toinen paniikin aihe oli keinu. Hippu ei tykkää keinu-esteestä, joten etukäteen jännäsin, että päästäänkö rataa edes loppuun jos radalla on keinu. Täytyy sanoa, että meillä oli tuuriakin matkassa ihan roppakaupalla. Kahdella ensimmäisellä radalla ei ollut ollenkaan keinua!

Minä olin ihan jäässä ensimmäiselle radalle lähdettäessä. Rata meni yllättävän hyvin ja lopputuloksena oli virheetön rata 0.28 sekunnin yliajalla. Yllätys oli suuri, kun me voitettiin koko lähtö. Myöhemmin on harmittanut tuo pieni yliaika. Jos olisin ottanut edes yhden vähän nopeamman juoksuaskeleen, niin oltais alitettu ihanneaika. Toinen rata tuntui paljon paremmalta kuin ensimmäinen ja tajusin jopa juosta. :) Siitäkin saatiin 0 virhettä ja alitettiin ihanneaika. Voiton lisäksi saatiin ensimmäinen LUVA! LUVA on luokkavaihtoon oikeuttava nollatulos. Niitä tarvitaan kolme niin voi siirtyä seuraavalle tasolle. Kolmannelle radalle tuli sitten se meän kauhistus eli keinu. Se menikin yllättävän hyvin, mutta sen jälkeen minun pakka sekosi ihan täysin ja saatiin muutama virhe ja yliaikaa. Positiivista kuitenki oli, että kaikilta kolmelta radalta tuli tulos eikä yhtään hylkyä. Kyllä tuo Hippu on ihan mahtava harrastelukoira! Seuraavaksi kisataan sitten Rovaniemellä syyskuun puolessa välissä.

Hipun voittama ruusuke oli hieno!
Hippulainen rentoutuu kisaviikonlopun jälkeen.
Helsingin reissu tuli sitten heti seuraavalle viikonlopulle. Kyllä vain oli Maailman voittaja-näyttely aikamoinen kokemus. Porokoiriakin oli yli 200 ilmoitettu ja vain muutamia oli jäänyt pois. Pääsin juoksemaan kehässäkin muutaman kierroksen Neslan (Hattivatin Della) kanssa. Tuloksena oli EH eli erittäin hyvä ja siihen oltiin omistajan kanssa oikein tyytyväisiä. Etelän reissulla näin myös Tuhkaa Tampereella. Se on kyllä edelleen oikea hurmuri! Kuvissa Tuhka näyttää jo isolta ja aikuiselta koiralta, mutta livenä se on vielä ihan pentu eikä edes kovin iso. Tuhkan ja laumakaverin, Mahlan, oma treeniblogi löytyy osoitteesta http://mahlavirtaa.blogspot.fi/.
Tuhka 6kk
Loman jälkeen piipahdin muutaman päivän töissä ja taas lähdettiin reissuun. Tällä kertaa suuntana oli Taivalkoski. Taivalkoskella oli ryhmänäyttely, jonka yhteyteen oltiin järjestetty Porokoirakerhon vuosikokous. Penna edellisestä näyttelykäynnistä oli kulunut jo yli vuosi. Oli kyllä tosi mukava pyörähtää kehässä pitkästä aikaa. Harmillisesti porokoiria ei vaan ollut kovin montaa. Mari Lackman antoi Pennasta seuraavanlaisen arvostelun:

"4vuotias, riistanvärinen, pitkällä askeleella liikkuva. Hyvä pää, hieman kookkaat korvat, hyvät rungon mittasuhteet, luuston vahvuus ja kulmaukset. Erinomaiset käpälät. Pehmyttä selässä seistessä ja liikkeessä. Liikkeessä pyrkii kantamaan häntäänsä hieman turhan korkealla. Pehmeähkö karvanlaatu tänään. Erinomainen tyyppi." AVO ERI1

SA:ta tuomari ei tällä kertaa antanut. Hän toivoi, että koira olisi ollut tiiviimmässä ja jämäkämmässä kunnossa. Taisi siihen vähän syynä olla se häntäkin. ;) Mie olen kyllä oikein tyytyväinen arvosteluun. Penna olisi saanut olla minunkin makuun hiukan paremmassa lihaskunnossa, mutta pentujen jälkeen lihaksisto ei ole vielä täysin palautunut ja kesän hellekeleillä lenkkeilykin on jäänyt aika vähiin. Lisäksi juoksun jälkeinen valeraskaus oli aiheuttanut hieman turvotusta. Pieni näyttelykärpänen taisi taas puraista. Pahoin pelkään, että karva ehtii lähteä ennen lokakuuta, jolloin Oulussa olis jälleen Lappalaiskoirien erikoisnäyttely. Seuraavat näyttelymahdollisuudet taitavatkin olla sitten vasta ensi keväänä. Hox! Korjasin erkkarin ajankohdaksi lokakuu eikä marraskuu.

Pennan poseeraus. Näyttelyhihna tuli harmillisesti myös kuvaan.
Penna reissukaverin, Narun (Suopunkitytön Elleskappi), kanssa.
Naru oli porokoirien kaunein ja hienosti vielä kaikista näyttelyn pystykorvaroduista toiseksi kaunein. :D 
Porokoirakerhon vuosikokous ei ollut tälläkään kertaa mikään yleisömenestys. Asiat saatiin kuitenkin päätettyä ja minä luovuin sihteerin salkustani sekä 8 vuotta kestäneestä hallituspaikasta. Haikein mielin hyvästelin kaikki hyvät tyypit, mutta aikansa kutakin. Uskon, että tulen vielä olemaan kerhon toiminnassa mukana, mutta nyt täytyy vähän vetää henkeä. Lupasin kuitenkin autella tyttöjä, mikäli tarvitsevat apua tai henkistä tukea esim. paimennustapahtuman järjestämisessä.

Muita elokuun merkittäviä tapahtumia on ollut mm. ensimmäisten pujottalaisten saavuttama 6kk ikä. Kohta ne alkavat olla teinikoiria eikä enää mitään pentuja. Tänään kuulinkin, että Petronella eli Nella on aloittanut jo ensimmäisen kiimansa. Täytyy sanoa, että Nella on varhaiskypsä yksilö. Pennan ensimmäinen juoksu taisi olla n. 10kk iässä. Olen kesän aikana nähnyt kolme viidestä pennusta ja toiveissa olis nähdä myös Kolarissa asuva Alaskan Miina ja Pudasjärven Poro-Kristiina ennen kuin täyttävät vuoden. Oikein olen ollu tyytyväinen kaikkiin pentuihin ja ilmeisesti myös heidän omistajatkin. :)

Myös Penna ja Joiku ovat viettäneet merkkipäiviä. Penna täytti 4 vuotta ja Joiku täyden 10 vuotta. Aika menee ihan hurjan nopeaa!

Surullisiakin uutisia on ollut. Joikun emän ja Hipun mummon, Tiggal Ruska-Mallan, maallinen vaellus päättyi elokuun alussa, muutamaa päivää vaille 16 vuoden iässä. Malla-mummo oli kyllä mahtava koira. Se oli koira, joka sai minut ihastumaan porokoiriin. Minulla oli ilo esittää se muutaman kerran näyttelyssä. Tai no, ei sitä tarvinnut esittää, vaan se esitti itse itsensä. :) Koira, joka todella nautti esiintymisestä ja oli aina valmiina kuin partiolainen.

RIP Tiggal Ruska-Malla 1998-2014

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Pentutreffit Angelissa

Sunnuntaina oli erityisen mukava päivä. Petronella eli Nella oli tullut emännän ja isännän kanssa mökkeilemään Inariin. Oltiin sovittu, että käydään katsomassa velipoikaa Angelissa, kun kerta ovat näillä seuduilla. Oli tosi mielenkiintoista nähdä nämä mustat pennut yhdessä nyt 5kk iässä, kun pentuina ne olivat ihan samannäköisiä. Helteisestä kelistä huolimatta, pennut jaksoivat painia pari tuntuia ja vielä ennen lähtöä pistivät hippaleikinkin pystyyn. Kuvia oli reilusti, mutta aika tärähtäneitä ja epäselviä suurimmaksi osaksi. Osassa näkyi pelkkä häntä tai epämääräinen musta möykky. :) Tässä nyt kuitenkin jotain todistusaineistoa Nellan ja Cahppen (Musti) pentutreffeistä.

Eka vertailtiin hammaskalustoa. Nellalla oranssi panka.
Cahppe pistää siskoa ojennukseen.
Varsin vakuuttavat ruttukuonot.
Aina ei erottanut, että mihin toinen koira loppuu ja mistä toinen alkaa.
Kyllä ne sisaruksiksi tunnistaa. :)
Cahppe vaanii siskoa.
Nella osasi jo hienon näyttelyposeerauksen.
Melkein onnistunut yhteisposeeraus.
Väsymys taisi iskeä näihin painikavereihin.
Kuten kuvista näkyy, niin Cahppen korvat eivät tosiaan ole nousseet pystyyn. Välillä toinen oli jo terhakkaasti pystyssä mutta hampaiden vaihtumisen myötä löpsähtänyt takaisin. Tuolla tavalla ne taitavat jäädä, mutta eipä se koiraa, omistajia ja kasvattajaa haittaa. Kovasti nämä pentuset olivat vielä rimpuloita, mutta eiköhän ne vankistu, kun heittävät kasvamasta korkeutta. Nella oli oikein mutkattoman tuntuinen ja itsenäinen pentu, kuten se jo pentulaatikossa näytti olevan. Onneksi emäntä on panostanut kunnon suhteen luomiseen, jotta camelbootsit eivät vie neitiä vielä ainakaan kovin kauas omille teilleen. Oli ihana nähdä nämä pennelit yhdessä. <3 Ehkäpä ne muistivat toisensa vielä pentulaatikosta, vaikka aluksi pitikin nostella vähän niska- ja selkäkarvoja toisille.

Laitetaas vielä Tuhkastakin (Iivo) kuvat. Näissä ikää sen tasan 5kk.

Tuhka on kyllä hyvin pitkälle emänsä kopio!
Näyttää jo isolta koiralta mutta silti se on vielä ihan pentu. 
Mitäs muuta meille kuuluu? No, eipä juuri olla treenailtu koirien kaa, kun on nämä mahtavat helteet. Lähinnä vaan lenkkeilty metsässä ja jotain pientä puuhastelua silloin tällöin. Yhtenä päivänä haimme viilennystä Otsamo-tunturin tuulista, mutta eipä sielläkään juuri tuulenvire käynyt. Koirat olivat ihan helisemässä mäkäräisten ja paarmojen kanssa, joita nyt tuntuu olevan ihan riittävästi. :(

Vanamo kukkii vielä tunturissa
Ylöspäin vain...
Hippu ja Pennakin ihailivat Inarin maisemia.
Ja upeita maisemiahan riitti!
Ai niin... Olenhan mie maksanut agilityn kilpailulisenssin, ostanut junaliput Maailman Voittaja-näyttelyyn ja ilmoittanut Pennan Taivalkosken ryhmänäyttelyyn. ;) Meillä on siis kovasti aktiviteettia tiedossa elokuuksi.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesälomakuulumiset

Parin viikon kesäloma vietettiin Sodankylässä. Juhannuksen jälkeen päästiin vasanleikkoon ja siinäpä se puolet lomasta sitten hurahtikin. Vasanmerkitysaika on parasta koko kesässä ja sitä alkaa odottaa kovasti jo heti lumien sulettua. Koirat ottivat suurimman osan lomasta rennosti ja nauttiavat vapaudesta kotipihalla.

Kesäkuun lopussa vasat olivat jo hyvän kokoisia
Omakin sattu kameran eteen :)
Isäporot olivat tuleet katsomaan jälkikasvua
Ruokatauko
Penna nautiskelee Juhannusnäyttelyn tuliaisluusta ja Hippu nauttii muuten vaan kesästä
Viimeisenä viikonloppuna, ennen Ivaloon ja töihin paluuta, käytiin Pellossa, Minna Mäntyranta-Mustosen porotilalla paimentamassa lampaita. Minnan lampaat olivat vähän haastavampia kuin Kuttukuussa, sillä ne eivät olleet vielä "koiraantuneet" tarpeeksi. Kaiken lisäksi Pennalla oli juoksun tärppipäivät käynnissä. Se ei siis päässyt ollenkaan metsään ja taisi siellä lammasaitauksessakin ajatukset olla pikkasen jossain muualla. Mie haluan viedä sen ainakin vielä kerran lampaille niin, että se on "normaali" itsensä. Penna siis paineistui edelleen kovasti lampaiden seurasta ja vaikka Hippu oli sillä kaverin, niin ei se kuitenkaan vielä innostunut touhusta. Minä taisin kuumua senkin edestä, kun mitään huomattavaa edistymistä ei alkanut tapahtua. :)

Penna ja Minnan porokoira, Bilke, saatiin ainakin yhden kerran
samaan kuvaan lampaiden kanssa. (kuva Satu Valo)
Hippu oli taas todella tomera paimen. Se teki koko ajan tosissaan töitä, eikä kuumuuskaan hidastanut sitä. Se oli oikein mainio, kun se pääsi oikeasti töihin eli saatiin siirtää aina uudet lampaat lampolasta aitaan. Tasapainottaminen on sille hankalaa, kun se haluaisi tehdä töitä minun lähellä eikä ymmärrä, että minä olen lampaiden edessä ja sen pitäisi kulkea lampaiden takana. Siitä kyllä huomaa, että ollaan tokoiltu paljon ja tehty muutenki juttuja kahestaan. Ehkäpä me vielä joskus saadaan tasapainotuksetki kohdilleen. 

Kyllä se sinne taakse menee, kun vain jaksaa yrittää.
Näin meille kävi aika usein eli Hippu jumittui vain haukkumaan lampaita,
kun ei tiennyt mitä tehdä seuraavaksi
Saajomannun tilalla asusteli myös komea kukko kanoineen.
Ihan hyvä loma takana ja elokuussa saan lomailla vielä lisää. Silloin mie suuntaan Helsinkiin Maailman voittaja-näyttelyyn ihan ilman omia koiria. Mutta kyllä siellä sitten niitä muiden koiria on ihan riittävästi. Näyttelyyn oli nimittäin ilmoitettu yli 200 lapinporokoiraa!

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Keskikesän juhlaa

Tänään vietetään juhannusta ja kovasti odotetaan, että päästäisiin vasanmerkitykseen. Ilmojen haltija on tainnut päättää toisin, sillä vettä sataa yhtenään ja koko viikolle on luvattu aika viileää ilmaa. Ei se auta kuin odotella parempia säitä.

Pennan pennut ovat jo 19 viikkoa eli pian 5kk vanhoja. Naskalihampaat ovat vaihtuneet pysyviin hampaisiin ja toivottavasti pahin kasvuvaihe, jossa korvat, kuono ja jalat vain venyvät, on pian ohi. Mukavia kuulumisia on kuulunut aina silloin tällöin pennuista. Minä olen nähnyt Cahppen (Musti) muutaman kerran ja se näyttää oikein hienolta pennulta. Turkki oli oikein kiiltävän musta ja korvat huvittavasti vielä taitossa. Toinen korva oli kuulemma ollut välillää jo pystyssä mutta löpsähtänyt takaisin. Toivottavasti ne siitä vielä nousee.

Alla olevat kuvat on ottanut Cahppen emäntä. Luulen, että ensi kesänä hirvaalla ei ole enää tulemista Cahppen pihalle. :) (klikkaamalla kuvaa, saat siitä suuremman)




Tässä muiltakin pennuilta kuvaterveisiä. Kuvat ovat ottaneet heidän omistajansa. Kovasti ne ovat kasvaneet!

Tuhka 4kk vanhana
Tuhka ja leikkitäti Mahla juhannuksena
Vanha kuva Nellasta, joka on varmasti tästä kasvanut kovasti. Tapaamme Nellan kans heinäkuussa.
Eppa näyttää jo isolta koiralta. Riista väritys muuttuu koko ajan sen vanhetessa.
Kesäkuun alussa olleista Saariselän agilitykisoista tuli ihan sattumalta Pennan "sukukokous". Siellä oli kilpailemassa täti Katla (Pihlajamäen Fafnir) sekä serkku Ksii (Pihlajamäen Keijujen Kuhilas). Oikein hienosti se suku siellä kisasikin. Jospa mieki vielä uskaltautuisin Pennelin kans joskus radalle asti. 

Penna, Katla ja Ksii. Sukunäkö on ihan ilmiselvää.
Ja jotta totuus ei unohtuisi tästä ilmojen puolesta erikoisesta juhannuksesta, niin seuraava kuva on otettu tänään juhannusaattona Saariselän Kaunispäältä. Ei kait tässä voi toivottaa muuta kuin oikein aurinkoista ja lämmintä kesää. Eihän se tästä enää kylmemmäksi voi muuttua!

Pujotan kennelin väki toivottaa mukavaa kesää!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kesä alkoi Kuttukuusta

Blogin päivittäminen on jäänyt ihan hunningolle. Pentujen jälkeen tuli pieni väsymys kaikkeen koirahommaan, mutta mukavien koiratreenien myötä ollen aikonut terästäytyä jälleen blogissakin.

Kauan odotettu lammaspaimennusleiri oli ja meni melkein kuukausi sitten. Auton mittariin tuli viikonlopun aikana yli 1740 km, kun käytiin mutka Kuopion vieressä, Vehmersalmella, paimennusopissa. Kiitos vielä Idalle matkaseurasta. Eipä sitä olis yksin jaksanut tuollaista matkaa ajella. Matkustaminen neljän narttukoiran kaa meni yllättävänkin hyvin ilman rähinöitä ja murinoita.

Hippu on ennenkin ollut lampaiden kanssa tekemisissä ja tiesin, että sillä on jonkinlainen haju, miten pitäisi toimia. Yhtään kertaa se ei ottanut jahtaamisasennetta ja toimi ihan ok. Metsäpaimeneen ei tällä kertaa päästy. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, että olisiko se jahtaaminen tullut siellä esille, kun aitoja ei ole ympärillä. Haukku tulee Hipulla aika helposti ja se on osittain merkki turhautumisesta, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Se onkin kuulemma "kaasulla ohjattava koira", jonka ohjaaminen ei ole sieltä helpoimmasta päästä. :) Olen kyllä huomannut, että porojen kanssa siltä löytyy se kaasu mutta jarrua ei ollenkaan. :/ Kovasti siis tarvittaisiin treeniä.

Hippu ja vieraileva tähti kuljettelemassa lampaita.
Penna oli nähnyt kerran lampaita vajaan vuoden ikäisenä ja silloin sen itsevarmuus ja rohkeus ei riittänyt vielä niiden liikuttelemiseen. Jännityksellä odotin, että mitä se tällä kertaa tekee. Aavistuskeni kävi toteen ja alkuinnostuksen jälkeen neiti kyllästyi aika pikaisesti kesyjen lampaiden kanssa ja keskittyi lähinnä p*skan syöntiin. Muutaman kerran se otti hatkat aidasta, mutta hain sen päättäväisesti takaisin. Lauantain toinen treeni tehtiin metsäpaimenessa eli kuljetettiin parttio lampaita metsään laiduntamaan ja jonkun ajan päästä takaisin lampolaan. Kymmenkunta koiraa ja neljä ohjaaja lampaiden kanssa oli aika mieletön kokemus. Eri rotuisissa koirissa oli siis pentuja, aikuisia, uroksia ja narttuja sekaisin eikä mitään tappeluita tullut vaan lampaat saatiin turvallisesti kuljetettua sinne minne haluttiin.

Penna ekaa kertaa oikeasti lammaspaimenena.

Olin hieman pettynyt Pennan toimintaan metsässä. Se tarkkaili lampaita koko ajan eikä pelännyt niitä mutta tykkäsi hengailla minun kanssa takajoukoissa. Ehkäpä se ajatteli, että "hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä", joten antaa lammaskoirien hoitaa lammaspaimennus. ;) Luulen, että pentuhormoonit vielä vaikuttivat sen työmotivaation puutteeseen. Toivottavasti päästäis vielä tälle kesälle uudemman kerran lampaisiin niin näkis, että onko muutosta tapahtunut. Ei me ihan Kuopioon asti taideta lähteä, mutta jospa niitä lampaita löytyis vähän lähempääkin. :)

Oli kyllä mahtis viikonloppu. Aurinkoa, lämpöä (Sodiksessa satoi lähtiessä räntää), koiria, uusia ja vanhoja tuttuja ja ensiluokkaista opetusta. Paimennus ei ole ollenkaan niin helppoa, miltä se näyttää. Ehdottomasti kantsii käydä hakemassa ensimmäsiet opit sellaiselta ihmiseltä, joka oikeasti tietää asiasta jotain. Kylläpä vain kotimatkalla oli pää täynnä ajatuksia siitä, että miten tässä pitäisi nyt edetä noiden omien karvakorvien kanssa paimennusuralla.

Ariel ja Auroora eli Penna ja Ruuti-sisko
Siskokset paimennusleirin jälkitunnelmissa