lauantai 16. marraskuuta 2013

Odotellaan....

Ei kait tässä voi muuta, kuin odottaa Pennan juoksua. Sais jo alkaa! Koko koira on niin ärsyttävä, kun se tekee juoksua. Se on entistä enemmän hellyydenkipeä ja sohvalle pitää tulla ihan minuun kiinni. Lisäksi se on tuijotellut minua koko illan niin kuin olisi jotain vailla. Ruan se on saanut, ulkona on käyty ja kaikki pitäisi olla hyvin, mutta kai sillä on aavistus, että jotain suurta on pian tapahtumassa  :) En yhtään ihmettele, vaikka ensi viikolla alkaisi tiputtelu. Ja nyt kun minä sen sanoin ääneen, niin varmaan odotetaan vielä joulukuussakin.


Hattivatin Hippu ja Hattivatin Hukka. Tämä yhteiskuva on mainio!
kuva: K. Onnela
Hippu tapasi veljensä, Ransun, hakukoulutusviikonlopussa menneenä kesänä. Ransu on pätevä pelastuskoira, joka asuu emänsä kanssa Kajaanissa. Nyt kun kuvaa katsoo, niin onhan niissä paljon samaa, mutta luonnossa ei ihan ensisilmäyksellä uskoisi sisaruksiksi. Ransun pitkä karva hämää aika paljon. Tämä pentue oli kyllä varsin kirjava ulkomuodoltaan. Oli pitkää ja lyhyttä karvaa, kippuraa ja suoraa häntää, suuria ja pieniä korvia sekä muutama ihan umpimusta pentukin. Tässä on kyllä hyvä esimerkki porokoirien monimuotoisuudesta, mikä taas johtuu suurimmaksi osaksi avoimesta rotukirjasta ja rotuunotetuista koirista. Ei siis ole ollenkaan yllätys, että pentue oli näin kirjava, kun katsoo sukutaulua. Siellä on aika monta rotuunotettua koiraa ihan lähellä. Mie tykkään, että pentueessa on joku juju ja siksipä mie halusinkin koiran tästä yhdistelmästä. Ulkonäön vaihtelu ei ole minusta ollenkaan huono asia. Lapinporokoira on niin pieni rotu, että jalostukseen pitäisi uskaltaa käyttää näitä vähemmän näyttelyissä menestyneitäkin koiria. Muuten meän rotu menee niin pieneksi, että sairaudet ja muut vaivat alkavat entisestään yleistyä. Enkä nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi jatkaa sukua. Hippukin steriloitiin jo nuorena purentavian takia. Toivon kuitenkin, että edes joku näistä velipojista pääsisi joskus isäksi, jotta tämä sukuhaara ei kuivuisi kokonaan.

Huh! Tulipa tästä saarna. :) No, ehkä tästä saa taas jonkin käsityksen siitä, mitä mie ajattelen koirien kasvattamisesta.

Ransu-veli poseeraa. kuva: K. Onnela
p.s. Lisään vielä sen verran, että jokaisella kasvattajalla on tietenkin omat ajatuksensa tekemistään yhdistelmistä enkä halua niitä mitenkään arvostella. Onneksi myös pennunostajat ovat erilaisia ja haluavat eri asioita koiriltaan.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Porostelupäivä

Niin se on mennyt taas kolme päivää erotuksissa. Tänään oli kumpikin koira mukana aidalla, kun erotuspaikka oli kotimatkalla Sodankylästä Ivaloon. Ja olipa hyvä, että olivat matkassa! Erotuksen jälkeen tuli mahdollisuus käyttää kumpaakin aidassa kattomassa hirvaita, jotka olivat vedetty erilleen muusta tokasta. Pennan kans mentiin eka hihnassa aitaan, mutta aika pian sen sai päästää vapaaksi. Tarkoituksena oli käveleskellä porojen seassa ilman suurempaa intoilua. Se on sitä leimaannuttamista paimennettaviin ja porojen lukemaan opettelua. ;) Sehän meni vallan hienosti. Koira oli koko ajan kuulolla eikä pöläyttänyt poroja kertaakaan ominpäin. Olihan ne sarvipäät hiukan arveluttavia Pennelin mielestä mutta hyvin se toimi. Myöhemmin otin vielä toisen kierroksen mutta silloin mielenkiinto oli selvästi laskenut, kun ei oikeasti tehty muuta kuin käveltiin. Siinä vaiheessa koiran tarkkaavaisuuskin vähän herpaantui ja sehän joutui keskelle parttiota ja oli saada koparasta. :D Silloin suusta tuli jopa haukahdus, jolla pistettiin hirvas kuriin. Muuten Penna piti kuononsa kiinni ja haukkui vain käskystä. Hyvä, hyvä!

Hippu onkin sitten ihan toisenlainen porojen kanssa. Se on ihan liian kiihkeä. Haukkua riittää vaikka moneksi tunniksi eikä siihen tartte edes käskeä. Nyt mie veinkin sen remmissä aitaan ja eikä sillä meinannut hermo kestää. Piukutusta ja uikutusta tuli koko ajan. Meinas se haukkuakin, mutta mie kielsin sen heti alkuunsa. Tarkoituksenahan oli vaan rauhoittua, vaikka porot olivat ihan vieressä. Kyllä se lopulta onnistukin, vaikka Hippu ei kyllä irroittanut hetkeksikkään katsetta paimennettavista. Hipun haukku on varsin vakuuttava ja se onkin ollut koira paikallaan, kun on laitettu poroja aitaan pensikosta, jossa ei meinaa päästä muuten kuin jalkaisin liikkeelle. Porot ainakin kuulevat, missä tämä pieni, musta pystykorva menee.

Mie niin ootan, että keväällä päästään Vehmersalmelle Kuttukuuhun lammaspaimennusleirille. Mukava päästä kokeilemaan omien koirien toimivuutta lampaille. Hippuhan on ollut jonkin verran lampaiden kanssa tekemisissä mutta Penna ei juurikaan. Toivottavasti saisin vinkkejä siihen, miten Hipun kiihkeyttä sais vähemmäksi ja miten Pennan kans edetään niin, että lopputulos olis paras mahdollinen. :)

Muutama kuva tältä päivää ja menneiltä viikoilta. Valo ei vaan tahdo enää riittää minun vanhalle digipokkarille ja tarttiski uuden kameran tai puhelimen....


Pyhäinpäivää vietettiin rennoissa tunnelmissa 
Suuri paimenkoira tarkkailee karjaa ;)
Koko sakki poseeraa kameralle :D
Teurastuspaikka on lasten ja koirien suosiossa
Lenkkeilymaastot ensilumen tultua
Lisää lenkkipolun maisemia