Pentutilaus laitettu alulle

Tänään, 16.12.2013, Ariel (Penna) on astutettu sekä Hattivatin Dumbolla (Ponku) että Hattivatin Tiikerillä (Joiku). Pentuja toivotaan syntyvän helmikuun puolessa välissä. Luovutus tulee olemaan huhtikuun alussa.

Penna Kajaanin KV-näyttelyssä tammikuussa 2013 

• Ariel, FI49429/10, reilu 3-vuotias lapinporokoiranarttu
• silmät tarkastettu terveeksi 1.10.2013
• lonkat A/A ja kyynärät 0/0, polvet 0/0
• lonkkaindeksi 115 (marraskuu 2013)
• vanhempien tulosten perusteella terve (a) prcd-PRA silmäsairaudesta. On kuitenkin olemassa toinenkin PRA:n muoto, johon ei ole vielä olemassa testiä.
• luonnetestistä +95 pistettä sekä laukaisuvarma (+++)
• näyttelyistä 2 x PN4, 2 x SA sekä eri ja useita eh tuloksia
• Pennan kanssa harrastellaan hakua, agilityä, tottista sekä marjastusta ja sienestystä
• luonteeltaan erittäin ystävällinen, utelias, ahne ja iloinen narttu. Ei suurta riistaviettiä.
• Pennalla on erinomainen rakenne mutta liikkeessä kippurassa kannettu häntä on alentanut näyttelyarvosteluja

Isäehdokkaat:

Joikun valiokuva 2010

• Hattivatin Tiikeri, ER43703/04, reilu 9-vuotias lapinporokoirauros
• silmät tarkastettu terveeksi viimeksi 1.10.2013
• lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0
• lonkkaindeksi 109 (marraskuu 2013)
• geenitestillä terveeksi (A) testattu prcd-PRA silmäsairaudesta. On kuitenkin olemassa toinenkin PRA:n muoto, johon ei vielä ole olemassa testiä.
• luonnetestistä +95 pistettä sekä laukaisuvarma (+++)
• näyttelyistä FI MVA 
• työkoirana Sattasniemen paliskunnassa
• luonteeltaan nöyrä, ystävällinen, pihalla pysyvä lapsiperheen koira. Hiukan riistaviettiä.
• yksi pentue, Pihlajamäen H-pentue
• Joikulla on myöskin kippura häntä, josta tuomarit ovat muistaneet mainita näyttelyarvosteluissaan 
• Yhdistelmä KoiraNetissä
• sukusiitosprosentti 4. polvessa 0,0%
• sukusiitosprosentti 8. polvessa 1,2%
• Yhdistelmä Lappalaiskoirien jalostustoimikunnan hyväksymä

Ponku Sodankylän näyttelyssä 2011

• Hattivatin Dumbo, ER25565/09, pian 5-vuotias lapinporokoirauros
• silmät tarkastettu terveeksi 1.10.2013
• prcd-PRA silmäsairaudesta joko terve (a) tai kantaja (b).
• näyttelystä eh
• työkoirana Sattasniemen paliskunnassa
• luonteeltaan vilkas, ystävällinen ja isännälleen uskollinen työkaveri. Hiukan riistaviettiä.
• Ponkulla on taittokorvat sekä keskimääräistä pidempi karva, mistä johtuu se, ettei se näytä ihan tyypilliseltä lapinporokoiralta. Rakenne sillä on kuitenkin kohdillaan ja hyvä hännänkanto. Tärkeintä kuitenkin on erittäin miellyttävä luonne.
• Yhdistelmä KoiraNetissä
• sukusiitosprosentti 4. polvessa 0,00%
• sukusiitosprosentti 8. polvessa 1,33%
• Yhdistelmä Lappalaiskoirien jalostustoimikunnan hyväksymä 

Kaksoisastutus:

Niinhän siinä kävi, että molemmat urokset astuivat Pennan reilun puolen tunnin erolla. Muutamat ovat kysyneet, että miksi kaksoisastutus. Ensisijainen urosvalintahan oli Joiku. Se on kuitenkin vanha ja terve uros, jolla on vain yhdet jälkeläiset. Pari vuotta sitten se kärsi vanhan uroksen vaivasta eli eturauhastulehduksesta ja yksi narttu jäi siltä tyhjäksi. Sen vuoksi halusin kuvioihin toisenkin uroksen. Lauantaina ja sunnuntaina käytiin treffaamassa Joikua mutta astumista ei tapahtunut hyvästä yrityksestä huolimatta. Maanantai oli jo 16. juoksupäivä ja aika alkoi käydä vähiin, joten suuntasimme Ponkun luo. Alkulämmittelyjen jälkeen astuminen tapahtui nopeasti. Sen jälkeen nappasin Pennan autoon ja suuntasimme Joikun luo. Tällä kertaa Joiku astui myös Pennan helposti. Kaksoisastutus oli tässä tapauksessa helppo toteuttaa, kun kumpikin uros asuu Sodankylässä. Nyt vain jäädään jännittämään, että tuleeko pentuja ja kummalle vai peräti kummallekin. Isät selviävät geenitestauksen jälkeen.

Urosvalinnat ja terveys:

Joiku on puoleksi minun omistuksessa, joten sen valinta oli helppo. Tykkään sen luonteesta ihan mahoton. Se on itsenäinen mutta myös miellyttämishaluinen ja aina valmis töihin. Se on erinomainen työkoira ja lunastanut paikkansa ettoporukassa. Joikulla on myös jälkeläisnäyttöä, sillä sen ensimmäisen pentueen kaikki pennut on tarkastettu silmiltään ja luustoltaan terveeksi. Joikulla voisi olla hiukan vankempi luusto ja parempi turkki mutta sitähän ei tiedä, mitä ne yhdessä Pennan kanssa saavat aikaan.

Ponku on minulle myös tuttu koira ihan pennusta alkaen. Olen tuntenut sen Nikke-isän erittäin kauan, kuten emän puolen koiratkin. Jotenkin oli helppo valita Pennalle uros, jonka hyvät ja huonot puolet tuntee ennestään. Ponkulle ei ole tehty luustokuvauksia. En nähnyt sitä kuitenkaan suurena riskinä, koska Pennan lonkkaindeksi on yksi porokoirien korkeimmista. Ponkun suvussa, kuten lähestulkoon kaikissa lapinporokoirissa, on HC riskiä eli riski perinnölliseen harmaakaihiin. Ponku on seurannut isänsä jalanjälkiä porotöihin ja toimii niissä erinomaisesti. Toivon, että Ponkulta tulisi hiukan pidempää karvaa pennuille ja kenties sitä suoraa häntääkin.

Täällä olen pohtinut jo kasvatusajatuksiani ja sitä, mihin näillä yhdistelmillä pyrin. Nyt sitten pidetään sormet ja varpaat pystyssä, että pentusia tulisi kummallekin urokselle. Jos olet kiinnostunut Pujotan kennelin suunnitelmista ja sinulla olisi pennulle hyvä koti tarjolla, niin ota rohkeasti yhteyttä. :) 

Nyt se on täällä!

Juoksu nimittäin. Ensimmäisen adventin kunniaksi Pennakin avasi luukkunsa ja aloitti tiputtelun tänään. Tärppejä odottelen parin viikon päähän. Jotta elämä ei kävisi turhan helpoksi, niin tietenkin välissä on pitkät pyhät ja progesteronitestin ajankohtaa täytyy miettiä tarkasti. Lisäksi minulla on koulutuspäivät Levillä 10-11.12, joten toivotaan, ettei parhaat päivät satu juuri silloin. Onneksi on hyvä tukiverkosto, joka auttaa tässä projektissa. Huhuiiii.... Nyt on kyllä jännät paikat. :)

Luvassa on siis kolmiodraamaa enemmän kuin Kauniissa ja Rohkeissa. Pääosissa nämä tyypit.

Hattivatin Tiikeri, "Joiku"

Ariel, "Penna"

Hattivatin Dumbo, "Ponku"

Sulhoista tulee paremmat esittelyt myöhemmin, kunhan jotain säpinää alkaa tapahtua.

Odotellaan....

Ei kait tässä voi muuta, kuin odottaa Pennan juoksua. Sais jo alkaa! Koko koira on niin ärsyttävä, kun se tekee juoksua. Se on entistä enemmän hellyydenkipeä ja sohvalle pitää tulla ihan minuun kiinni. Lisäksi se on tuijotellut minua koko illan niin kuin olisi jotain vailla. Ruan se on saanut, ulkona on käyty ja kaikki pitäisi olla hyvin, mutta kai sillä on aavistus, että jotain suurta on pian tapahtumassa  :) En yhtään ihmettele, vaikka ensi viikolla alkaisi tiputtelu. Ja nyt kun minä sen sanoin ääneen, niin varmaan odotetaan vielä joulukuussakin.

Hattivatin Hippu ja Hattivatin Hukka. Tämä yhteiskuva on mainio!
kuva: K. Onnela

Hippu tapasi veljensä, Ransun, hakukoulutusviikonlopussa menneenä kesänä. Ransu on pätevä pelastuskoira, joka asuu emänsä kanssa Kajaanissa. Nyt kun kuvaa katsoo, niin onhan niissä paljon samaa, mutta luonnossa ei ihan ensisilmäyksellä uskoisi sisaruksiksi. Ransun pitkä karva hämää aika paljon. Tämä pentue oli kyllä varsin kirjava ulkomuodoltaan. Oli pitkää ja lyhyttä karvaa, kippuraa ja suoraa häntää, suuria ja pieniä korvia sekä muutama ihan umpimusta pentukin. Tässä on kyllä hyvä esimerkki porokoirien monimuotoisuudesta, mikä taas johtuu suurimmaksi osaksi avoimesta rotukirjasta ja rotuunotetuista koirista. Ei siis ole ollenkaan yllätys, että pentue oli näin kirjava, kun katsoo sukutaulua. Siellä on aika monta rotuunotettua koiraa ihan lähellä. Mie tykkään, että pentueessa on joku juju ja siksipä mie halusinkin koiran tästä yhdistelmästä. Ulkonäön vaihtelu ei ole minusta ollenkaan huono asia. Lapinporokoira on niin pieni rotu, että jalostukseen pitäisi uskaltaa käyttää näitä vähemmän näyttelyissä menestyneitäkin koiria. Muuten meän rotu menee niin pieneksi, että sairaudet ja muut vaivat alkavat entisestään yleistyä. Enkä nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi jatkaa sukua. Hippukin steriloitiin jo nuorena purentavian takia. Toivon kuitenkin, että edes joku näistä velipojista pääsisi joskus isäksi, jotta tämä sukuhaara ei kuivuisi kokonaan.

Huh! Tulipa tästä saarna. :) No, ehkä tästä saa taas jonkin käsityksen siitä, mitä mie ajattelen koirien kasvattamisesta.

Ransu-veli poseeraa. kuva: K. Onnela

p.s. Lisään vielä sen verran, että jokaisella kasvattajalla on tietenkin omat ajatuksensa tekemistään yhdistelmistä enkä halua niitä mitenkään arvostella. Onneksi myös pennunostajat ovat erilaisia ja haluavat eri asioita koiriltaan.

Porostelupäivä

Niin se on mennyt taas kolme päivää erotuksissa. Tänään oli kumpikin koira mukana aidalla, kun erotuspaikka oli kotimatkalla Sodankylästä Ivaloon. Ja olipa hyvä, että olivat matkassa! Erotuksen jälkeen tuli mahdollisuus käyttää kumpaakin aidassa kattomassa hirvaita, jotka olivat vedetty erilleen muusta tokasta. Pennan kans mentiin eka hihnassa aitaan, mutta aika pian sen sai päästää vapaaksi. Tarkoituksena oli käveleskellä porojen seassa ilman suurempaa intoilua. Se on sitä leimaannuttamista paimennettaviin ja porojen lukemaan opettelua. ;) Sehän meni vallan hienosti. Koira oli koko ajan kuulolla eikä pöläyttänyt poroja kertaakaan ominpäin. Olihan ne sarvipäät hiukan arveluttavia Pennelin mielestä mutta hyvin se toimi. Myöhemmin otin vielä toisen kierroksen mutta silloin mielenkiinto oli selvästi laskenut, kun ei oikeasti tehty muuta kuin käveltiin. Siinä vaiheessa koiran tarkkaavaisuuskin vähän herpaantui ja sehän joutui keskelle parttiota ja oli saada koparasta. :D Silloin suusta tuli jopa haukahdus, jolla pistettiin hirvas kuriin. Muuten Penna piti kuononsa kiinni ja haukkui vain käskystä. Hyvä, hyvä!

Hippu onkin sitten ihan toisenlainen porojen kanssa. Se on ihan liian kiihkeä. Haukkua riittää vaikka moneksi tunniksi eikä siihen tartte edes käskeä. Nyt mie veinkin sen remmissä aitaan ja eikä sillä meinannut hermo kestää. Piukutusta ja uikutusta tuli koko ajan. Meinas se haukkuakin, mutta mie kielsin sen heti alkuunsa. Tarkoituksenahan oli vaan rauhoittua, vaikka porot olivat ihan vieressä. Kyllä se lopulta onnistukin, vaikka Hippu ei kyllä irroittanut hetkeksikkään katsetta paimennettavista. Hipun haukku on varsin vakuuttava ja se onkin ollut koira paikallaan, kun on laitettu poroja aitaan pensikosta, jossa ei meinaa päästä muuten kuin jalkaisin liikkeelle. Porot ainakin kuulevat, missä tämä pieni, musta pystykorva menee.

Mie niin ootan, että keväällä päästään Vehmersalmelle Kuttukuuhun lammaspaimennusleirille. Mukava päästä kokeilemaan omien koirien toimivuutta lampaille. Hippuhan on ollut jonkin verran lampaiden kanssa tekemisissä mutta Penna ei juurikaan. Toivottavasti saisin vinkkejä siihen, miten Hipun kiihkeyttä sais vähemmäksi ja miten Pennan kans edetään niin, että lopputulos olis paras mahdollinen. :)

Muutama kuva tältä päivää ja menneiltä viikoilta. Valo ei vaan tahdo enää riittää minun vanhalle digipokkarille ja tarttiski uuden kameran tai puhelimen....

Pyhäinpäivää vietettiin rennoissa tunnelmissa 

Suuri paimenkoira tarkkailee karjaa ;)

Koko sakki poseeraa kameralle :D

Teurastuspaikka on lasten ja koirien suosiossa

Lenkkeilymaastot ensilumen tultua

Lisää lenkkipolun maisemia

Pennutusahistus ja ajatuksia kasvattamisesta

Pujottalaisilla on pitänyt kiirettä. Erotukset ovat käynnissä ja tuntuu, ettei olis aikaa oikeille töillekään. :) Koirien normaalit maanantaitreenit ovat jääneet vähemmälle kuten kaikki muutkin jutut reissatessa Ivalon ja Sodankylän väliä. Pieni lumikerroskin on satanut maahan ja pakkasta pitelee. Kyllä se talvi sieltä tulee, vaikka ei haluaisikaan. Meillä ainaki jää koirahommat tosi vähälle keskitalvella. Tuntuu, että aina on kylmää ja pimeää.

Pennan ja Hipun leikit alkaa näyttää siltä, että juoksu on jo aika lähellä. Penna tyrkkää leikillään itseään Hipulle ja Hippu-raukka on ihan hämillään. :D Nyt minuun on sitten iskenyt ahistus ja jännitys niistä pennuista. Ensin jännitetään astuttamisen onnistumista. Seuraavaksi sitä, että tuleeko pentuja, montako ja mitä sukupuolta. Suurin ahistuksen aihe on varmaan se, että löytyykö kaikille hyvät kodit vai onko minulla keväällä kahden aikuisen koiran lisäksi kuusi pentua pyörimässä nurkissa. Luovutusiän jälkeenki pitää toivoa, että kaikilla menisi hyvin ja pennut pysyisivät terveinä ja kasvaisivat mukaviksi koiriksi. Hui, kuulostaa melkein mahdottomalta tehtävältä.

Miksi sitten haluan pennuttaa Pennan? Kyllä se on aika itsekäs päätös, koska mie vaan tykkään tuosta koirasta ja haluan sille pennut. :) Onhan sillä lisäksi mukava luonne, sen rakenne on erinomainen kippuraa häntää lukuunottamatta, sillä on ihan mielenkiintoinen sukutaulu vaikkakaan ei mikään hirmu erikoinen ja kaiken lisäksi se on vielä terve koira. Toivottavasti pennut tuovat myös jotain lapinporokoirarotuun. Pienessä mielessä toivon, että pennuille periytyisi paimennustaipumuksia. Pennahan ei vielä ole päässyt kunnolla paimennushommiin mutta ne muutamat kerrat porojen kanssa ovat kyllä olleet lupaavia. Pennan sukulaisissa on useita paimennutestattuja ja poropaimennuskisoissakin palkittuja koiria sekä oikeita työkoiria. Olen valinnut myös urosehdokkaat niiden työominaisuuksien perusteella. Sehän nyt on selvä, että kaikkia pentuja ei voi saada porokoiriksi mutta toivon, että joku edes pääsisi kokeilemaan paimennusta lampailla tai poroilla.

Minulle on tärkeä, että koirat pystyisivät olemaan mukana arjen jokapäiväisissä touhuissa. Kuten aikaisemmin sanoin, kaikki pennut eivät varmastikaan pääse porotöihin vaikka niin haluaisi, mutta mukavahan niiden kanssa on harrastella kaikenlaista muutakin. Harva lappalaiskoira kuitenkaan pääsee ihan huipulle missään koiralajissa. Minäkin olen omieni kanssa kokeillut useita lajeja kuten agilityä, tokoa, raatokoirailua, verijälkeä, ihmisen tekemää jälkeä, hakua sekä paimennusta niin poroilla kuin lampaillakin. Koiratanssi ja vesipelastus taitaa vielä puuttua meidän harrastuskokeiluista. Parasta näille minun koirille on kuitenkin yhdessä tekeminen. Tavoitteenani olisi siis kasvattaa koiria, jotka olisivat mukavia luonteeltaan sekä terveitä ja kykeneviä kaikenlaiseen toimintaan. Olisihan se mukava, jos ne olisivat ulkonäöltäänkin kauniita, vaikkakin ulkonäön jalostus ei olekaan ensimmäisenä minun kriteereissä.

Hippu toko-kisoissa

Hippu pelastuskoiraesteillä 

Hippu agitreeneissä ihan nuorena tyttösenä

Penna hakutreeneissä

Pennan näyttelyposeeraus

Joiku poropaimennuskisassa

Pentuhaaveita

Voi kai sen nyt näin julkisesti paljastaa jos joku ei ole vielä rivien välistä lukenut. :D Penna pitäisi astuttaa seuraavasta juoksusta. Merkit näyttäis siltä, että juoksu tulee parin kuukauden kuluessa, toivottavasti kuitenkin vasta joulukuun puolella. Luovutuksessa mahdolliset pennut ovat ehkäpä maalis- tai huhtikuussa. Onhan tämä jännittävää aikaa! Ensimmäisiä juoksun merkkejä odottaa enemmän kuin joulua.

Sulhasehdokkaita olen mietiskellyt siitä asti, kun hain Pennan emänsä hoivista Kuopion kupeesta. Senhän piti olla selvä, että otan pennun sillä mielin, että voin yhdistää sen Joikun kanssa. No, eihän se sitten ollutkaan niin yksinkertaista ja päivänselvää, vaikka sukutaulut sopisivatkin yhteen. Välillä jopa hylkäsin ajatuksen kokonaan mutta niin siinä on käynyt, että olen jälleen palannut siihen omaan tuttuun urokseen. Kaikkien yhteensattumusten vuoksi olen miettinyt varauroksiakin. Tällä hetkellä toiseksi urosehdokkaaksi on noussut Hattivatin Dumbo eli Ponku, joka on myös hyvin tuttu koira minulle. Kummatkin isäehdokkaat toimivat Sattasniemen paliskunnassa porokoirina. Lappalaiskoirien jalostustoimikunta on antanut hyväksynnän käyttää sekä Joikua että Ponkua. Olen pyöritellyt mielessäni jopa kaksoisastutusta. Sehän on nykyään mahdollista, kun pennuista otetaan DNA-testi ja isät pystytään selvittämään sen perusteella. Saapa nähdä, mihin tässä vielä päätyy.

Luulen, että tämä on ainoa Pennan tekemä pentue Pujotan kennelille. Pennahan on yhteisomistajuudessa Chevrott's kennelin Juntusen Riikan kanssa ja olemme sopineet, että hänellä on myös mahdollisuus pennuttaa Penneli myöhemmin. Kolmannelle pentueelle pitäisi sitten olla jo todella tilausta ja hyvä jälkeläisnäyttö terveyden sekä luonteiden osalta.

Myöhemmin tulee varmasti juttua näistä urosvalinnoista ja kasvatusajatuksistani. Nyt nostatetetaan pentu- ja pennutuskuumetta muutamalla kuvalla. ;)

Hippu ja Hipun korvat :)

Joikusta on todella vähän pentukuvia mutta tässä se on n. 5 viikkoisena

Penna pienen pienenä pentuna <3

Näin pidetään velipoika kurissa ja järjestyksessä ;) 

Pentukasassa Joikun ensimmäiset lapsoset eli Pihlajamäen H-pentue

Söpöstelyn esimerkkiä näyttää Pennan velipoika Arthur

Lappalaiskoirien erkkari Oulussa

Viikonloppuna oli lappalaiskoirien erikoisnäyttely Oulussa. Sehän on Sodankylästä katsottuna niin lähellä, että voi käydä vaan päiväreissun. Kello soi 4.45 ja Oulussa oltiin kympin aikaan. Omaa koiraa minulla ei ollut matkassa, mutta toimin varahandlerina kaverini koiralle, koska omistaja itse joutui olemaan Helsingissä. Hilla eli Tuhkavuorten Merikorento menestyikin vallan hienosti. Se voitti kovatasoisen valioluokan ja oli toiseksi paras narttu lapinporokoirissa. Olipa se hienoa päästä kerrankin tuollaisiin kärkipään kahinoihin vaikkakin lainakoiralla. Kerrassaan mainio mutta pitkä ja rankka päivä.

Erikoisnäyttelyssä oli kehässä myös Joikun tyttö, Pihlajamäen Hilja Maitotyttö. Minä olen tietenkin puolueellinen sanomaan, mutta minusta Hilja on hieno narttu. Se on aika pitkälle äitinsä kopio, mutta on sen jotain täytynyt periä isältäänkin. :) Tällä kertaa tuomari oli aika kokematon, eikä ymmärtänyt riistan värisen koiran päälle. Hilja ei ole se tavallinen musta tai parkki vaalein merkein vaan valtavirrasta poikkeava riista. Se on ihan sallittu väri ja riistoja porokoiria on ollut iät ja ajat. Tuomari moitti Hiljaa vierasilmeiseksi ja antoi H:n niin kuin hyvä. Minusta se oli ihan väärin noin hienon rakenteen omaavalle koiralle. Se häntäkään kun ei nouse yhtään selkälinjan yläpuolelle edes liikkeessä. Alla pari kuvaa Hiljasta näyttelykehässä. Tsemppiä Suville seuraaviin näytelmiin.

Hiljalla on pitkä askel...

... ja hieno rakenne

Silmätarkissa

Eilen järjestettiin Sodankylässä koirien virallinen silmätarkki. Ajelin sinne vielä töiden jälkeen peilauttamaan Pennan sekä Joikun silmät. Pennan edellisestä peilauksesta ei ole kuin vuosi, mutta halusin päivittää sen mahdollisten pentusuunnitelmien vuoksi. Kirkkaat ja kauniit ne silmät olivat edelleenkin. :)

Joikun silmäpeilaus oli jännittävämpi paikka. 9 vuotiaalla on jo helposti näkyvissä iän tuomia muutoksia eikä olisi ollut ollenkaan yllätys, mikäli silmistä olisi löytynyt perinnöllistä kaihia eli HC:ta. Joiku on testattu geenitestillä terveeksi verkkokalvon surkastumistaudista eli PRA:sta, jote sitä ei tarvinnut pelätä vaikkakin siitäkin on olemassa toinen versio, joka ei näy testissä. Joiku on tarkattu kolme kertaa terveeksi ennen tätä ja viimeisin tarkki on ollut toukokuussa 2011. Melko puhtailla papereilla tarkastuksesta selvittiin nytkin. Porokoirien silmiin erikoistunut lääkäri, Kaisa Wickström, löysi kuitenkin jotakin  huomauttamista. Joikun silmissä oli selvärajaisia pyöreitä pigmenttirenkaita useampi kappale. Lausunnon mukaan muistuttaa kiinanharjakoiran chorioretinopatiaa. Näiden muutosten ei pitäisi edetä mihinkään tai jos etenee niin hyvin, hyvin hitaasti. Ilmeisesti ei ole kovin periytyvää, sillä eläinlääkäri ei ollut nähnyt tällaisia ennen porokoirilla. Joillakin seurakoiraroduilla niitä kuulemma joskus näkee. Eläinlääkäri oli myös sitä mieltä, että Joikua voi käyttää vielä edelleenkin jalostukseen nartulle, jolla samaa vaivaa ei ole. Toivomuksena kuitenkin oli, että käytäisiin vuoden päästä uudelleen peilattavana niin näkis mahdolliset muutokset. Alkujärkytyksestä selvittyäni täytyy olla tyytyväinen. Olisihan silmissä voinut olla kauheuksia, joista olisi aiheuttanut harmia sekä koiralle itselleen että sen jo olemassa oleville jälkeläisille. Nyt selvittiin lähinnä säikähdyksellä.

Loppukevennykseksi Hipun kesähubailua

Luonteen testausta

Eilen oli Pennan vuoro käydä peloteltavana ja säikyteltävänä Leena Bergin ja Jari Keinäsen toimesta. Luonnetestin osa-alueet meni seuraavasti.

• Toimintakyky  -1, pieni
• Terävyys  +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
• Puolustushalu  +1, pieni
• Taisteluhalu  -1, pieni
• Hermorakenne  +1, hieman rauhaton
• Temperamentti  +2, kohtuullisen vilkas
• Kovuus  +1, hieman pehmeä
• Luoksepäästävyys  +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
• Laukaisupelottomuus +++, laukausvarma
• Loppupisteet 95 ja laukaisuvarma

Ja seuraavaksi kootut selitykset. Videotakin on, mutta sen purkamiseen menee hetken aikaa. Ainoa mikä yllätti, oli tuo Pennan toimintakyvyn -1. Ymmärrän sen kyllä oikein hyvin, kun näin, miten se jäätyi pimeässä huoneessa. Koira-riepu ei tahtonut millään lähteä ylittämään lattialla olevaa pressua. Aika yllättävää sinäänsä, kun ei se normaalioloissa ole ikinä pelännyt mitään, vaan reippaasti tutkii joka paikan. En mie ole mitään alusta-arkuuttakaan huomannut. Ennen pimeää huonetta oli tosin haalari- ja tynnyritesti. Haalari oli se ensimmäinen paha paikka Pennelille ja se varmaan aiheutti painetta sinne pimeäänkin. Puolustushaluttomuus olikin tiedossa. Pennahan rakastaa kaikkia ihmisiä, eikä varmasti voi uskoa, että joku tekisi hänelle pahaa. :) Hermorakenteesta tuli hieman rauhaton pienen piippauksen ja tepinän vuoksi. Semmonenhan tuo on, toimintaa pitäisi olla ja paikallaan odottaminen on tosi tylsäääää. Laukausvarmuus oli tosi hyvä juttu! Pennan isähän on laukaisukokematon, joten sitä jännitin vähän etukäteen.

Summa summarum.... Pennan moottori taitaa olla sen suunnaton ahneus. Sen kanssa on ollut mukava harrastaa ja toimintakykyä on riittänyt ainakin minun tarpeisiin. Ja kuten arvelinkin, niin semmoinen perusporokoira se on. Helppo arjessa ja ainakin vielä minun vauva, joka tykkää olla kainalossa. Pennan osa-aluepisteet olivat prikulleen samat kuin Joikun pisteet aikoinaan. Aika samanlaisia ne koirina ovatkin, vaikka Joikun testi näytti erinlaiselta. Sehän oli tosi cool koko ajan eikä juuri välittänyt mistään. Toimintakykyä sillä on kaikesta huolimatta riittänyt porotöihin eli siihen, mistä se tykkää ja mihin se on tarkoitettukin.

Luonnetesti lähestyy

Viime lauantaina oli Porokoirakerho ry:n ylimääräinen vuosikokous Rovaniemellä. Sinnehän se piti sihteerin ominaisuudessa ajella. Kyytille otin kerhon pj:n ja Pennan. Kokous meni oikein mukavasti, vaikka päätettävänä oli isoja asioita. Pistettiin uusiksi poropaimennustapahtuman sääntöjä, joita ollaan hallituksen kans työstetty koko syksy. Kaikkein parasta kokouksessa on kuitenkin nähdä samanhenkisiä ihmisiä. Pennan Ruuti-siskokin oli tullut Vantaalta asti paikalle. Mitään suurempia ärinöitä ei tyttöjen välillä kuulunut ja näytti ihan siltä, kuin siskokset olisivat vielä tunteneet toisensa. Onhan Ruuti ja Penna nähnyt pentuaikojen jälkeenkin muutamia kertoja, mutta edellisestä tapaamisesta on jo aikaa.

Ruuti Ruttunen ja Penna Pennanen

Ensi lauantaina on Pennan luonnetesti. Mie olen tosi huono analysoimaan koiran luonnetta ja silläpä onki mukava saada ammattilaisten mielipide. Pitää vaan muistaa, että testi on kehitelty palveluskoiraroduille eikä testin ihanteet vastaa kaikilta osin meän lappalaiskoiria. Ei ainakaan minun mielestä. Arvioin, että Penna on pisteiltään semmonen perusporokoira. Jos kaikki osa-alueet olisivat plussalla, niin olen ihan tyytyväinen. Lauantainapa sen sitten näkee, kuinka meijän käy.

Kuvapäivitystä

Syysflunssa iski tähänki talouteen ja se tietää koirille vähemmän aktiviteettia. Tietenki päivittäiset ulkoilutukset hoidetaan, mutta ei tässä oikein muuta ole jaksanut. Sain tänään mettätreenikuvia parin viikon takaa. Kiitos treenikamut, Satu ja Jani!

Harvemmin Hippua leikityttää, mutta nyt oli hyvä päivä.

Todistettavasti se myös toi jotain sieltä ruudusta.

Pennalla oli vähän kovemmat otteet.

Ihmeiden aika ei ole ohi! Eka, oikea esineen tuonti.

Löytämisen riemua!

Löytöhaukku oikealta...

... ja vasemmalta.
(emäntä vaatii vielä harjoitusta liivin pukemisessa)

Taitava, hieno hakukoira!

Palkka on niin hyvää, että korvatkin menevät rusetille. :)

Mistä näitä koirankarvoja tulee?

Helppo vastata.... Kahdesta karvaa tiputtavasta koirasta. Voi iekama! Kämppä pitäs imuroida kaks kertaa päivässä ja siltikin niitä karvoja löytyy margariinirasiasta alkaen. En muista, koska Hipulla olisi ollut näin kova karvanlähtö streiloinnin jälkeen. Siitäkin taitaa olla jo kolme vuotta aikaa. Pennalla karvat irtoaa muutaman kerran vuodessa, pari kuukautta ennen juoksua. Nyt se on ihan harmaa ja näyttää lähinnä kapiselta ketulta. No, juoksu on todennäköisesti aikataulussa eli marraskuun lopussa. 1.10. mennään silmätarkkiin ja sitten varmistuu mahdolliset pentusuunnitelmat. Voipi siis olla, että meillä on talvella pieniä pujottalaisia mutta niistä sitten myöhemmin lisää jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. :)

Kanalintujen metsästys alkoi tiistaina. Laitanpa tähän kuvan viime syksyltä. Saalista voi saada pelkällä koirallakin. Ilmeisesti pyy oli raanakko ja pienemmällä riistavietillä varustettu koira löysi sen mulle. Oli muuten tosi hyvää!

Onnellinen lintukoira

Valon pilkahduksia esineruudussa

Mahtavat syyspäivät vaan jatkuvat. Lauantain 4 tunnin mettätreenit meni ihan huomaamatta auringon paisteessa jopa ilman kahvisteluja. Meän suurin murheenkryyni PK-puolella on ollut esineruutu. Hipulla ja Pennalla on kummallakin ollu hemmetin vaikea ottaa esineitä suuhun. Taas voi vaan kattoa itteä peiliin, kun pitää tämäkin mennä vaikeimman kautta. Monesti on tullu mieleen, että olishan sen perustan voinut tehdä jo pentuna ja leikkiä pikkusen enemmän ja laadukkaammin noitten kanssa.

Eilen tapahtu kuitenki jotain ihmeellistä. Vihdoinkin sain kiinnitettyä Pennan huomion etsittävään leluun. Se on oikeasti ollu ihan toivoton aikaisemmin. Penneli on lähinnä keskittynyt kerjäämään nameja muilta paikalla olleilta tai tehnyt jotain muuta yhtä epäolennaista. Nyt mie olen vihdoin saanut sen leikkimään ja eilen se jopa toi minulle patukan ruudusta. Jes, jes, jes! :D Lopuksi otettiin vielä pari ukkoa ja hieno löytöhaukku raikas pitkin kansgasta.

Hipun treeni oli vaihtelevaa niin kuin yleensäkin. Siitä ei koskaan tiiä, että mitä se milloinki keksii. Yksi hieno lelun tuonti ruudusta riitti ja sen jälkeen koira keskittyi marjastamiseen. Ilmeisesti esineruutu pitää tehdä niin, ettei siellä kasva mustikoita, juolukoita tai variksenmarjoja. Sitten kun maha oli saatu täyteen, niin oli mukavampi kölliä treenikaverin rapsuteltavana pehmeällä sammaleella kuin hakea jotain typerää lelua. Se on kyllä omalaatuinen pieni koira. :) Hipulla oli lisäksi myös reilun tunnin vanha jälki. Tarkoituksena oli saada pysymään se jäljellä ja siinä onnistuttiin. Kepitki löydettiin mutta se ilmaisu vaatii vielä paljon lisää treeniä.

Tänään sitten vaan kerättiin puolukoita tai siis minä keräsin. Koirat keksivät omaa hupia siksi aikaa...

Kintusta kii ja menoksi

Periksi ei anneta

Hammaskaluston mittailua

Kyllä se on lopulta pakko antautua

Syksyn värit 1

Syksyn värit 2

Ja vauhdilla kotia

Joiku 9v

Joiku täytti 9 vuotta 17.8. Vasta silloin tajusin, että sehän alkaa olla oikeasti vanha koira. Ei ole enää kovin montaa työvuotta jäljellä. Niinpä tilasin sille seniorikoiralle tarkoitetttua lisäravinnetta. Öljyn luvataan hillitsevän tulehduksia ja pitävän nivelet liikkuvina. Lisäksi se tukee sydämen toimintaa ja hidastaa aivojen ikääntymistä. Joikusta ei siis pitäisi tulla seniili ainakaan kovin pian. :D Tavoitteena olis, että Joiku kykenisi olemaan porohommissa vielä pari syksyä. Kyllä sen isäntä on säästellyt sitä jo nyt. Ei ne ettotyöt ole mistään kevyimmästä päästä fyysisesti eikä kyllä henkisestikään. Monesti työkoirat loppuvatkin aivan yllättäen. Usein käy niin, että koira juoksee päivän metsässä ja kiitokseksi saa illalla siirtää porot aidasta toiseen. Minä miettisin kaks kertaa, että lähtisinkö niin huonolla palkalla töihin. Toivotaan kuitenki, että lisäravinteesta on apua ja vanha koira jaksaa juosta vielä mönkijän rinnalla.

Minäkö muka vanha?!! Höpö, höpö!

Hipun ja Pennan kans nautittiin loppuviikosta alkavasta syksystä. Pientä maaruskaa on jo näkyvissä.

Mustikat maistuu meille kaikille

Hippu

Tämä aita on nähnyt paljon tuulta ja tuiskua

Tytöt haistelee syksyn hajuja