Odotellaan....

Ei kait tässä voi muuta, kuin odottaa Pennan juoksua. Sais jo alkaa! Koko koira on niin ärsyttävä, kun se tekee juoksua. Se on entistä enemmän hellyydenkipeä ja sohvalle pitää tulla ihan minuun kiinni. Lisäksi se on tuijotellut minua koko illan niin kuin olisi jotain vailla. Ruan se on saanut, ulkona on käyty ja kaikki pitäisi olla hyvin, mutta kai sillä on aavistus, että jotain suurta on pian tapahtumassa  :) En yhtään ihmettele, vaikka ensi viikolla alkaisi tiputtelu. Ja nyt kun minä sen sanoin ääneen, niin varmaan odotetaan vielä joulukuussakin.

Hattivatin Hippu ja Hattivatin Hukka. Tämä yhteiskuva on mainio!
kuva: K. Onnela

Hippu tapasi veljensä, Ransun, hakukoulutusviikonlopussa menneenä kesänä. Ransu on pätevä pelastuskoira, joka asuu emänsä kanssa Kajaanissa. Nyt kun kuvaa katsoo, niin onhan niissä paljon samaa, mutta luonnossa ei ihan ensisilmäyksellä uskoisi sisaruksiksi. Ransun pitkä karva hämää aika paljon. Tämä pentue oli kyllä varsin kirjava ulkomuodoltaan. Oli pitkää ja lyhyttä karvaa, kippuraa ja suoraa häntää, suuria ja pieniä korvia sekä muutama ihan umpimusta pentukin. Tässä on kyllä hyvä esimerkki porokoirien monimuotoisuudesta, mikä taas johtuu suurimmaksi osaksi avoimesta rotukirjasta ja rotuunotetuista koirista. Ei siis ole ollenkaan yllätys, että pentue oli näin kirjava, kun katsoo sukutaulua. Siellä on aika monta rotuunotettua koiraa ihan lähellä. Mie tykkään, että pentueessa on joku juju ja siksipä mie halusinkin koiran tästä yhdistelmästä. Ulkonäön vaihtelu ei ole minusta ollenkaan huono asia. Lapinporokoira on niin pieni rotu, että jalostukseen pitäisi uskaltaa käyttää näitä vähemmän näyttelyissä menestyneitäkin koiria. Muuten meän rotu menee niin pieneksi, että sairaudet ja muut vaivat alkavat entisestään yleistyä. Enkä nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi jatkaa sukua. Hippukin steriloitiin jo nuorena purentavian takia. Toivon kuitenkin, että edes joku näistä velipojista pääsisi joskus isäksi, jotta tämä sukuhaara ei kuivuisi kokonaan.

Huh! Tulipa tästä saarna. :) No, ehkä tästä saa taas jonkin käsityksen siitä, mitä mie ajattelen koirien kasvattamisesta.

Ransu-veli poseeraa. kuva: K. Onnela

p.s. Lisään vielä sen verran, että jokaisella kasvattajalla on tietenkin omat ajatuksensa tekemistään yhdistelmistä enkä halua niitä mitenkään arvostella. Onneksi myös pennunostajat ovat erilaisia ja haluavat eri asioita koiriltaan.