tiistai 3. helmikuuta 2015

Sijoituskoti etsinnässä!

Pihlajamäen kenneliin, Orimattilaan, on suunnitteilla lapinporokoirapentue, jossa emänä on Karhukallion Fun Fanny ja isänä Pihlajamäen Hukan Joiku. Haaveenani olisi sijoittaa tästä pentueesta joko uros- tai narttupentu. Innostuin kovasti pentueesta, sillä Pihlajamäen Hukan Joiku on oman koirani, Hattivatin Tiikerin eli Joikun, poika. Tämä voi olla ainoa mahdollisuus saada Joikusta itselleni jatkoa. Pihlajamäen H-pentue on sen ainoa pentue ja Hukan Joiku on pentueesta todennäköisesti ainoa, joka enään jatkaa sukua. Koska oma koirakiintiö on täynnä, etsin yhteistyökykyistä sijoituskotia pennulle.

Tulevan pentueen sukutaulu löytyy täältä. Pentueen emä ja isä ovat väriltään parkkeja, joten kaikista pennuistakin tulee parkkeja. Sukutaulussa on monessa polvessa niin lonkiltaan kuin silmiltäänkin terveitä koiria. Tulevan pentueen vanhemmat ovat kummatkin tarkastettu silmiltään terveeksi viimeisen kuukauden aikana. Karhukallion Fun Fanny, eli Mahla, asustelee perhekoirana usean koiran laumassa. Sen kanssa harrastellaan lähinnä omaksi iloksi. Pihlajamäen Hukan Joiku, eli Joiku jr (minä itse olen sen nimennyt junioriksi, etten sekoita sitä isä Joikuun :) ), asuu myöskin toisen uroksen kaverina perheessä, missä on pieni lapsi. Joiku jr:n kanssa ei harrasteta mitään erityistä, mutta omistajan kertoman mukaan vilkkautta ja sinnikkyyttä voisi riittää harrastuksiinkin.


Mahla pentuna
Mahla aikuisena

Joiku jr pentuna
Joiku jr aikuisena
























Otahan reippaasti yhteyttä, mikäli haluaisit pienen parkin porokoiran päiviäsi ilostuttamaan. Mahlan juoksuja odotetaan helmikuulle, mikä tarkoittaa mahdollisten pentujen syntymää huhtikuulle ja luovutuksessa ne olisivat kesäkuulla. Sijoituspennusta tehdään Kennelliiton sijoitussopimus. Sijoituskoti olisi toiveissa Lapin läänistä. Mikäli pentukuumeesi heräsi tai haluat lisätietoa pentueesta, sijoituskoirasta tai minun "vaatimuksista" sijoituskodille, niin laita sähköpostia osoitteeseen pujottalaiset@gmail.com.

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.