PRA-paholainen

Silloin se tapahtuu, kun sitä vähiten odottaa. Ikäviä uutisia, joita ei pitänyt ikinä tulla. Viime lauantai oli lyhyen kasvattajaurani kamalin päivä. Pujotan Alaskan Miina eli Eppa kävi silmätarkastuksessa. Diagnoosina oli PRA (Progressive Retinal Atrophy) eli etenevä verkkokalvon surkastuma, joka näin nuorella koiralla johtaa todennäköisesti sokeutumiseen. Tarkastuksen tehnyt eläinlääkäri oli kokenut ja erityisesti porokoirien silmiin erikoistunut lääkäri, joka piti tapausta ihan selvänä.

Tarkastustulos oli shokki niin minulle kuin Epan omistajillekin. Ensin tuli epäilys, että eihän tämä tulos voi olla mahdollista, koska Penna on vanhempien geenitestitulosten perusteella terve tästä taudista ja Ponku enintään kantaja, joten Legenda-pennut eivät voi tähän sairastua. Sen jälkeen tuli se tosiasia mieleen, että geenitesti on vain prcd-PRA tyypille ja taudista tiedetään olevan myös se toinen muoto, jolle ei ole geenitestiä. Epasta on otettu verinäyte tutkimusta varten, mutta olen hyvin vakuuttunut, että Epan PRA on sitä "toista muotoa". Tämä testeissä näkymätön PRA putkahtelee aina välillä porokoirakannassa esille, mutta viime aikoina minä en ainakaan ole siihen törmännyt. Jossain esi-isissä sitä on, mutta koska sen periytyvyyttä ei tiedetä, on sen ennustettavuus todella hankalaa. Pennan suku on hyvin laajalle levinnyt porokoirakannassa eikä Ponkunkaan suku mitenkään erityisen harvinainen ole, joten voin vain todeta, että kumma, kun näitä ei ole enempää tullut ilmi. Taas korostuu se silmäpeilausten tärkeys, jotta sairaat yksilöt löytyisivät ja voitaisiin välttyä näiltä surullisilta uutisilta.

Ykköstavoitteenani on ollut terveiden koirien kasvatus, jonka eteen olen tehnyt kaikkeni. Kummatkin vanhemmat ovat olleet useaan kertaan silmäpeilattuja ja PRA:n ostalta suvut terveiksi todettuja. Lappalaiskoirien jalostustoimikuntakin antoi yhdistelmälle suosituksen eikä nähnyt tällaista riskiä. Suurimman riskin luulin ottaneeni ulkonäön suhteen, kun käytin taittokorvaista ja pitkäkarvaista urosta. Lopputuloksena on kuitenkin se kamalin vaihtoehto eli sokeutuva koira. Edes pentueen hyvät lonkkatulokset ja -indeksit eivät lohduta tällaisessa tilanteessa. Kävi mielessä, että niinkö sitä pitäisi keskittyä tiukkaan linjasiitokseen, jossa käytetään vain samoja, terveiksi todettuja yksilöitä. Heti, kun yrittää käyttää harvinaisempia linjoja ja laajentaa porokoirien geenikantaa, niin sieltä pomppaa tällaisia paskamaisia yllätyksiä. :(

Eppa on toiminut mukavasti porotöissä ja koiran emäntä haaveili sen pennuttamisesta. Nyt kaatuivat Epan pentusuunnitelmat kuten myös Pennan. Penna tullaan steriloimaan mahdollisimman pian. En uskalla enää otaa riskiä, että myisin tietämättäni PRA:ta sairastavan koiran. Kysyin silmäpeilanneen eläinlääkärin mielipidettä muun pentueen jalostuskäytöstä. Hän ei tyrmännyt suoraan muiden käyttöä vaan kehoitti katsomaan kokonaisuutta ja peilauttamaan sisaruksia myös jatkossa. Oma kasvatustyö loppui kyllä hyvin lyhyeen. Katsotaan sitten parin vuoden kuluttua, joko olen tästä järkytyksestä selvinnyt ja uskallanko pennuttaa Pihkaa. Pujotan Legenda-pennut todellakin ovat legendaarisia, kaikin tavoin.

Toivon, että joku kasvattaja uskaltaisi vielä käyttää Legendojen isää, Hattivatin Dumboa, jalostukseen. Siinä on porotöissä toimiva ja silmältään terve koira, josta isäntä tahtoisi itselleen vielä jatkoa. Toinen harras toive on, että joku nartunomistaja löytäisi tiensä Hattivatin Sinbadin luo, koska itse en enää voi käyttää tätä karismaattista, vanhaa ja tervesilmäistä urosta Pennalle, vaikka kuinka olisin halunnut. Eniten kuitenkin toivon, että Eppa saa pitää näkönsä mahdollisimman pitkään.

Pujotan Alaskan Miina 9.10.2016