keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Luonnetesti lähestyy

Viime lauantaina oli Porokoirakerho ry:n ylimääräinen vuosikokous Rovaniemellä. Sinnehän se piti sihteerin ominaisuudessa ajella. Kyytille otin kerhon pj:n ja Pennan. Kokous meni oikein mukavasti, vaikka päätettävänä oli isoja asioita. Pistettiin uusiksi poropaimennustapahtuman sääntöjä, joita ollaan hallituksen kans työstetty koko syksy. Kaikkein parasta kokouksessa on kuitenkin nähdä samanhenkisiä ihmisiä. Pennan Ruuti-siskokin oli tullut Vantaalta asti paikalle. Mitään suurempia ärinöitä ei tyttöjen välillä kuulunut ja näytti ihan siltä, kuin siskokset olisivat vielä tunteneet toisensa. Onhan Ruuti ja Penna nähnyt pentuaikojen jälkeenkin muutamia kertoja, mutta edellisestä tapaamisesta on jo aikaa.

Ruuti Ruttunen ja Penna Pennanen
Ensi lauantaina on Pennan luonnetesti. Mie olen tosi huono analysoimaan koiran luonnetta ja silläpä onki mukava saada ammattilaisten mielipide. Pitää vaan muistaa, että testi on kehitelty palveluskoiraroduille eikä testin ihanteet vastaa kaikilta osin meän lappalaiskoiria. Ei ainakaan minun mielestä. Arvioin, että Penna on pisteiltään semmonen perusporokoira. Jos kaikki osa-alueet olisivat plussalla, niin olen ihan tyytyväinen. Lauantainapa sen sitten näkee, kuinka meijän käy.

2 kommenttia:

  1. Täältähän siskosten kuva löytyi. Ei ne enää niin saman näköisiä ole, vaikka siskoksiksi tunnistaakin :)

    VastaaPoista
  2. Onhan niissä vahva sukunäkö. Ihania ne ovat kumpainenkin. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.