Pennutusahistus ja ajatuksia kasvattamisesta

Pujottalaisilla on pitänyt kiirettä. Erotukset ovat käynnissä ja tuntuu, ettei olis aikaa oikeille töillekään. :) Koirien normaalit maanantaitreenit ovat jääneet vähemmälle kuten kaikki muutkin jutut reissatessa Ivalon ja Sodankylän väliä. Pieni lumikerroskin on satanut maahan ja pakkasta pitelee. Kyllä se talvi sieltä tulee, vaikka ei haluaisikaan. Meillä ainaki jää koirahommat tosi vähälle keskitalvella. Tuntuu, että aina on kylmää ja pimeää.

Pennan ja Hipun leikit alkaa näyttää siltä, että juoksu on jo aika lähellä. Penna tyrkkää leikillään itseään Hipulle ja Hippu-raukka on ihan hämillään. :D Nyt minuun on sitten iskenyt ahistus ja jännitys niistä pennuista. Ensin jännitetään astuttamisen onnistumista. Seuraavaksi sitä, että tuleeko pentuja, montako ja mitä sukupuolta. Suurin ahistuksen aihe on varmaan se, että löytyykö kaikille hyvät kodit vai onko minulla keväällä kahden aikuisen koiran lisäksi kuusi pentua pyörimässä nurkissa. Luovutusiän jälkeenki pitää toivoa, että kaikilla menisi hyvin ja pennut pysyisivät terveinä ja kasvaisivat mukaviksi koiriksi. Hui, kuulostaa melkein mahdottomalta tehtävältä.

Miksi sitten haluan pennuttaa Pennan? Kyllä se on aika itsekäs päätös, koska mie vaan tykkään tuosta koirasta ja haluan sille pennut. :) Onhan sillä lisäksi mukava luonne, sen rakenne on erinomainen kippuraa häntää lukuunottamatta, sillä on ihan mielenkiintoinen sukutaulu vaikkakaan ei mikään hirmu erikoinen ja kaiken lisäksi se on vielä terve koira. Toivottavasti pennut tuovat myös jotain lapinporokoirarotuun. Pienessä mielessä toivon, että pennuille periytyisi paimennustaipumuksia. Pennahan ei vielä ole päässyt kunnolla paimennushommiin mutta ne muutamat kerrat porojen kanssa ovat kyllä olleet lupaavia. Pennan sukulaisissa on useita paimennutestattuja ja poropaimennuskisoissakin palkittuja koiria sekä oikeita työkoiria. Olen valinnut myös urosehdokkaat niiden työominaisuuksien perusteella. Sehän nyt on selvä, että kaikkia pentuja ei voi saada porokoiriksi mutta toivon, että joku edes pääsisi kokeilemaan paimennusta lampailla tai poroilla.

Minulle on tärkeä, että koirat pystyisivät olemaan mukana arjen jokapäiväisissä touhuissa. Kuten aikaisemmin sanoin, kaikki pennut eivät varmastikaan pääse porotöihin vaikka niin haluaisi, mutta mukavahan niiden kanssa on harrastella kaikenlaista muutakin. Harva lappalaiskoira kuitenkaan pääsee ihan huipulle missään koiralajissa. Minäkin olen omieni kanssa kokeillut useita lajeja kuten agilityä, tokoa, raatokoirailua, verijälkeä, ihmisen tekemää jälkeä, hakua sekä paimennusta niin poroilla kuin lampaillakin. Koiratanssi ja vesipelastus taitaa vielä puuttua meidän harrastuskokeiluista. Parasta näille minun koirille on kuitenkin yhdessä tekeminen. Tavoitteenani olisi siis kasvattaa koiria, jotka olisivat mukavia luonteeltaan sekä terveitä ja kykeneviä kaikenlaiseen toimintaan. Olisihan se mukava, jos ne olisivat ulkonäöltäänkin kauniita, vaikkakin ulkonäön jalostus ei olekaan ensimmäisenä minun kriteereissä.

Hippu toko-kisoissa

Hippu pelastuskoiraesteillä 

Hippu agitreeneissä ihan nuorena tyttösenä

Penna hakutreeneissä

Pennan näyttelyposeeraus

Joiku poropaimennuskisassa

Pentuhaaveita

Voi kai sen nyt näin julkisesti paljastaa jos joku ei ole vielä rivien välistä lukenut. :D Penna pitäisi astuttaa seuraavasta juoksusta. Merkit näyttäis siltä, että juoksu tulee parin kuukauden kuluessa, toivottavasti kuitenkin vasta joulukuun puolella. Luovutuksessa mahdolliset pennut ovat ehkäpä maalis- tai huhtikuussa. Onhan tämä jännittävää aikaa! Ensimmäisiä juoksun merkkejä odottaa enemmän kuin joulua.

Sulhasehdokkaita olen mietiskellyt siitä asti, kun hain Pennan emänsä hoivista Kuopion kupeesta. Senhän piti olla selvä, että otan pennun sillä mielin, että voin yhdistää sen Joikun kanssa. No, eihän se sitten ollutkaan niin yksinkertaista ja päivänselvää, vaikka sukutaulut sopisivatkin yhteen. Välillä jopa hylkäsin ajatuksen kokonaan mutta niin siinä on käynyt, että olen jälleen palannut siihen omaan tuttuun urokseen. Kaikkien yhteensattumusten vuoksi olen miettinyt varauroksiakin. Tällä hetkellä toiseksi urosehdokkaaksi on noussut Hattivatin Dumbo eli Ponku, joka on myös hyvin tuttu koira minulle. Kummatkin isäehdokkaat toimivat Sattasniemen paliskunnassa porokoirina. Lappalaiskoirien jalostustoimikunta on antanut hyväksynnän käyttää sekä Joikua että Ponkua. Olen pyöritellyt mielessäni jopa kaksoisastutusta. Sehän on nykyään mahdollista, kun pennuista otetaan DNA-testi ja isät pystytään selvittämään sen perusteella. Saapa nähdä, mihin tässä vielä päätyy.

Luulen, että tämä on ainoa Pennan tekemä pentue Pujotan kennelille. Pennahan on yhteisomistajuudessa Chevrott's kennelin Juntusen Riikan kanssa ja olemme sopineet, että hänellä on myös mahdollisuus pennuttaa Penneli myöhemmin. Kolmannelle pentueelle pitäisi sitten olla jo todella tilausta ja hyvä jälkeläisnäyttö terveyden sekä luonteiden osalta.

Myöhemmin tulee varmasti juttua näistä urosvalinnoista ja kasvatusajatuksistani. Nyt nostatetetaan pentu- ja pennutuskuumetta muutamalla kuvalla. ;)

Hippu ja Hipun korvat :)

Joikusta on todella vähän pentukuvia mutta tässä se on n. 5 viikkoisena

Penna pienen pienenä pentuna <3

Näin pidetään velipoika kurissa ja järjestyksessä ;) 

Pentukasassa Joikun ensimmäiset lapsoset eli Pihlajamäen H-pentue

Söpöstelyn esimerkkiä näyttää Pennan velipoika Arthur

Lappalaiskoirien erkkari Oulussa

Viikonloppuna oli lappalaiskoirien erikoisnäyttely Oulussa. Sehän on Sodankylästä katsottuna niin lähellä, että voi käydä vaan päiväreissun. Kello soi 4.45 ja Oulussa oltiin kympin aikaan. Omaa koiraa minulla ei ollut matkassa, mutta toimin varahandlerina kaverini koiralle, koska omistaja itse joutui olemaan Helsingissä. Hilla eli Tuhkavuorten Merikorento menestyikin vallan hienosti. Se voitti kovatasoisen valioluokan ja oli toiseksi paras narttu lapinporokoirissa. Olipa se hienoa päästä kerrankin tuollaisiin kärkipään kahinoihin vaikkakin lainakoiralla. Kerrassaan mainio mutta pitkä ja rankka päivä.

Erikoisnäyttelyssä oli kehässä myös Joikun tyttö, Pihlajamäen Hilja Maitotyttö. Minä olen tietenkin puolueellinen sanomaan, mutta minusta Hilja on hieno narttu. Se on aika pitkälle äitinsä kopio, mutta on sen jotain täytynyt periä isältäänkin. :) Tällä kertaa tuomari oli aika kokematon, eikä ymmärtänyt riistan värisen koiran päälle. Hilja ei ole se tavallinen musta tai parkki vaalein merkein vaan valtavirrasta poikkeava riista. Se on ihan sallittu väri ja riistoja porokoiria on ollut iät ja ajat. Tuomari moitti Hiljaa vierasilmeiseksi ja antoi H:n niin kuin hyvä. Minusta se oli ihan väärin noin hienon rakenteen omaavalle koiralle. Se häntäkään kun ei nouse yhtään selkälinjan yläpuolelle edes liikkeessä. Alla pari kuvaa Hiljasta näyttelykehässä. Tsemppiä Suville seuraaviin näytelmiin.

Hiljalla on pitkä askel...

... ja hieno rakenne

Silmätarkissa

Eilen järjestettiin Sodankylässä koirien virallinen silmätarkki. Ajelin sinne vielä töiden jälkeen peilauttamaan Pennan sekä Joikun silmät. Pennan edellisestä peilauksesta ei ole kuin vuosi, mutta halusin päivittää sen mahdollisten pentusuunnitelmien vuoksi. Kirkkaat ja kauniit ne silmät olivat edelleenkin. :)

Joikun silmäpeilaus oli jännittävämpi paikka. 9 vuotiaalla on jo helposti näkyvissä iän tuomia muutoksia eikä olisi ollut ollenkaan yllätys, mikäli silmistä olisi löytynyt perinnöllistä kaihia eli HC:ta. Joiku on testattu geenitestillä terveeksi verkkokalvon surkastumistaudista eli PRA:sta, jote sitä ei tarvinnut pelätä vaikkakin siitäkin on olemassa toinen versio, joka ei näy testissä. Joiku on tarkattu kolme kertaa terveeksi ennen tätä ja viimeisin tarkki on ollut toukokuussa 2011. Melko puhtailla papereilla tarkastuksesta selvittiin nytkin. Porokoirien silmiin erikoistunut lääkäri, Kaisa Wickström, löysi kuitenkin jotakin  huomauttamista. Joikun silmissä oli selvärajaisia pyöreitä pigmenttirenkaita useampi kappale. Lausunnon mukaan muistuttaa kiinanharjakoiran chorioretinopatiaa. Näiden muutosten ei pitäisi edetä mihinkään tai jos etenee niin hyvin, hyvin hitaasti. Ilmeisesti ei ole kovin periytyvää, sillä eläinlääkäri ei ollut nähnyt tällaisia ennen porokoirilla. Joillakin seurakoiraroduilla niitä kuulemma joskus näkee. Eläinlääkäri oli myös sitä mieltä, että Joikua voi käyttää vielä edelleenkin jalostukseen nartulle, jolla samaa vaivaa ei ole. Toivomuksena kuitenkin oli, että käytäisiin vuoden päästä uudelleen peilattavana niin näkis mahdolliset muutokset. Alkujärkytyksestä selvittyäni täytyy olla tyytyväinen. Olisihan silmissä voinut olla kauheuksia, joista olisi aiheuttanut harmia sekä koiralle itselleen että sen jo olemassa oleville jälkeläisille. Nyt selvittiin lähinnä säikähdyksellä.

Loppukevennykseksi Hipun kesähubailua