Uudet kodit tiedossa

Aika on mennyt ihan siivillä. Vajaa viikko ja pennut lähtevät uusiin koteihinsa. Pennut ovat opetelleet kaikkia tarpeellisia taitoja kuten matkustamaan autossa, kuuntelemaan ukkosta, kovia ääniä ja pauketta, tekemään tarpeita ulos, leikkimään ja painimaan, repimään lelua sekä myös housunlahetta, kaivamaan monttuja ja järsimään luita. Vielä on paljon ihmeteltävää ja opeteltavaa myös siellä uudessa kodissa. Pihka on ollut tosi hyvä äiti, kohta liiankin, kun vieläkin antaa lapsukaisten imeä. Olen todennut, että helpointa ottaa videokuvaa penneleistä tai muuten kuvat ovat pelkästään nukkuvia pentuja tai epäselviä, mustia vilahduksia.

6-viikkoisilla alkaa olla jo ahdasta tissillä

Minäkin sain viimein päätettyä kotiin jäävän pennun. Koko ajan minua on puhutellut pieni Nuovakan Neito, mutta silti harkitsin pitkään myös Appisen Akkaa. Palsin Prinsessa on hyvin tasaväkinen siskojensa kanssa, mutta tällä kertaa mustemmat sisarukset veivät voiton. Koko ajan olen ollut sitä mieltä, että luonne ja rakenne ratkaisee. Tunteellahan se valinta kuitenkin tehtiin. Olenhan toki seurannut pentuja ja niiden kehitystä koko tämän pentuajan, että jonkinlainen käsitys minulla on niiden luonteista. Neito on pienempi, hentoisempi ja sillä on suuremmat korvat kuin Akalla. Se on ehkä hiukan varovaisempi uusien asioiden kanssa kuin Akka. Se kuitenkin muistuttaa Hippua niin paljon, ettei sitä voi vastustaa. 💗 Akka on rakenteeltaan vankempi, sillä on leveä, iso pää ja pienet korvat. Se on ollut myös erittäin rohkea ja reipas. Kummatkin pennut leikkivät ja taistelevat lelusta oikein hienosti sekä tulevat ihmisen luo häntä vipattaen. En keksi Akasta mitään huonoa, mikä tekikin valinnasta niin vaikean. Onneksi sillä on hyvä koti tiedossa Tyrnävällä lapsiperheessä

Appisen Akan söpössä ulkomuodossa piilee pieni riiviö

Palsin Prinsessaa odotetaan myös Oulun alapuolella, Limingassa. Siellä Prinsessan lauma koostuu lapsista, hevosista, lehmistä sekä vanhemmasta lapinporokoiranrtusta. Prinsessalla on siis paljon leikkikavereita. Erikoisen tästä tilanteesta tekee sen, että samassa perheessä on ollut Joikun veli, Trum. Nyt he saavat myös Hattivatin T-pentueen geenejä takaisin uuden koiran muodossa. Prinsessa on kyllä lupaava ja niin hurmaava pentu. Mielenkiintoista nähdä, että millainen turkki sille tulee, kun se on poikennut laadultaan ja väriltään muista mustista. Alla pieni pätkä Akan ja Prinsessan leikeistä. Prinsessalla on keltainen pentupanka.

Pentueen lellikki, Suivakon Sulho, menee isänsä kaveriksi Kemijärvelle. Oula-iskä alkaa olla jo iäkäs, mutta toivottavasti opettaa pojalleen, miten peltoporoille annetaan lähdöt viljelyksiltä ja pihamailta. Poika, kuten me olemme pentua kutsuneet, on emänsä lellikki kuten myös ihmisten. Luulen, että siitä tulee tyypiltään jalkavampi kuin isästään. Sillä on vielä suhteellisen isot korvat, mutta en yhtään epäile, etteikö ne nousisi pystyyn. Poika on yleensä se, joka ensimmäisenä hakeutuu emänsä tissille ja viereen nukkumaan. Poika ei ole pentueen reippain, mutta ei myöskään arka. Tärkeää on, ettei se tunnu reagoivan koviin ääniin. Se myös käpertyy usein ihmisten jalkoihin nukkumaan, joten uskon omistajan saavan siitä itselleen uskollisen koiran. Alla Neito ja poika nahistelevat söpösti, vaikka toisinaan leikit ovatkin jo aika rähinää.

Pian tuleekin jo pentujen lähdön aika. Vielä tulee yksi päivitys, ennen kuin lapsukaiset lentävät pesästä.