keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesälomakuulumiset

Parin viikon kesäloma vietettiin Sodankylässä. Juhannuksen jälkeen päästiin vasanleikkoon ja siinäpä se puolet lomasta sitten hurahtikin. Vasanmerkitysaika on parasta koko kesässä ja sitä alkaa odottaa kovasti jo heti lumien sulettua. Koirat ottivat suurimman osan lomasta rennosti ja nauttiavat vapaudesta kotipihalla.

Kesäkuun lopussa vasat olivat jo hyvän kokoisia
Omakin sattu kameran eteen :)
Isäporot olivat tuleet katsomaan jälkikasvua
Ruokatauko
Penna nautiskelee Juhannusnäyttelyn tuliaisluusta ja Hippu nauttii muuten vaan kesästä
Viimeisenä viikonloppuna, ennen Ivaloon ja töihin paluuta, käytiin Pellossa, Minna Mäntyranta-Mustosen porotilalla paimentamassa lampaita. Minnan lampaat olivat vähän haastavampia kuin Kuttukuussa, sillä ne eivät olleet vielä "koiraantuneet" tarpeeksi. Kaiken lisäksi Pennalla oli juoksun tärppipäivät käynnissä. Se ei siis päässyt ollenkaan metsään ja taisi siellä lammasaitauksessakin ajatukset olla pikkasen jossain muualla. Mie haluan viedä sen ainakin vielä kerran lampaille niin, että se on "normaali" itsensä. Penna siis paineistui edelleen kovasti lampaiden seurasta ja vaikka Hippu oli sillä kaverin, niin ei se kuitenkaan vielä innostunut touhusta. Minä taisin kuumua senkin edestä, kun mitään huomattavaa edistymistä ei alkanut tapahtua. :)

Penna ja Minnan porokoira, Bilke, saatiin ainakin yhden kerran
samaan kuvaan lampaiden kanssa. (kuva Satu Valo)
Hippu oli taas todella tomera paimen. Se teki koko ajan tosissaan töitä, eikä kuumuuskaan hidastanut sitä. Se oli oikein mainio, kun se pääsi oikeasti töihin eli saatiin siirtää aina uudet lampaat lampolasta aitaan. Tasapainottaminen on sille hankalaa, kun se haluaisi tehdä töitä minun lähellä eikä ymmärrä, että minä olen lampaiden edessä ja sen pitäisi kulkea lampaiden takana. Siitä kyllä huomaa, että ollaan tokoiltu paljon ja tehty muutenki juttuja kahestaan. Ehkäpä me vielä joskus saadaan tasapainotuksetki kohdilleen. 

Kyllä se sinne taakse menee, kun vain jaksaa yrittää.
Näin meille kävi aika usein eli Hippu jumittui vain haukkumaan lampaita,
kun ei tiennyt mitä tehdä seuraavaksi
Saajomannun tilalla asusteli myös komea kukko kanoineen.
Ihan hyvä loma takana ja elokuussa saan lomailla vielä lisää. Silloin mie suuntaan Helsinkiin Maailman voittaja-näyttelyyn ihan ilman omia koiria. Mutta kyllä siellä sitten niitä muiden koiria on ihan riittävästi. Näyttelyyn oli nimittäin ilmoitettu yli 200 lapinporokoiraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.