lauantai 2. tammikuuta 2016

Yhteenveto syksystä 2015

Nyt saa antaa allekirjoittaneelle paljon risuja blogin laiskasta päivittämisestä. Ihan nolottaa, kun ei ole saanut aikaiseksi. Jotenki syksy hurahti ihan siivillä ja vaihtui talveksi.

Olin ilmoittanut Hipun ja Pennan lokakuun alun Pellon agilitykisoihin. Valitettavasti jouduttiin jättämään ne väliin. Hippu oli ilmeisesti venäyttänyt toisen takajalkansa ja oli ihan kolmijalkainen. Levolla ja kipulääkekuurilla se kuitenkin meni ohitse. Pelko oli tietenkin jostain pahemmasta, mutta onneksi jalka parani ja on ihan entisensä. En lähtenyt Pennankaan kanssa ajamaan pitkää matkaa, vaan siirsin ajatukset jo kevään kisoihin. Pennan kanssa olemme käyneet syksyn aikana useissa erotuksissa ja harmittaa kovasti, että omat työt haittaavat porohommia. Olis kiva jos voisi käyttää koiraa enemmän porotöissä. Huomasi, että Penna alkoi toimia taas paljon paremmin poroilla kuin lampailla. Se kulki reippaasti minun ja porojen välissä ja haukkui käskystä. Hyvä siitä olis tullut jos olis saanu taas enempi treeniä. Meillähän on omia poroja mutta ne ovat talven ruokinnassa vapaana metsässä, joten niiden kanssa ei voi käyttää koiraa eikä niitä ole "koirattu" eli totutettu koiraan. Perinteisesti syksy kului myös marjastaessa ja Pennan vaihtaessa karvaa. Yllätyksekseni se aloitti juoksun jo marraskuussa. Se tietää sitä, että seuraava juoksu tulisi jo toukokuussa. Jos nyt ei mitään yllätyksiä tule, niin ehkä se toinen pentue olisi silloin laitettava alulleen. Kevään aikana olis tarkoitus hakea Lappalaiskoirien jalostustoimikunnalta hyväksyntä isäehdokkaasta. Yksi potentiaalinen on jo vahvasti mielessä ja paria urosta olen miettinyt varallekin.

Tässä kuvamateriaalia meän syksyltä.

Lokakuisia poroja Kyläselän erotuksesta
Sieltä se talvi tulee...
Penna keskittyneenä hiiripaistiin
Hippu ja kuurankukat
Hippu ja Hipun perusilme. :) Alkaa muori harmaantua kuonostaan yhä enemmän.
Legenda-pennuista on kuulunut syksyn aikana sekä hyviä että huonoja uutisia. Cahppe eli Musti on kärsinyt syksyllä eturauhastulehduksesta. Tosi ikävää, mutta toivottavasti nuoren uroksen hormoonit tasaantuvat nyt ja eturauhasvaivat jäivät vain yhteen kertaan. Nella (Petronella) on treenaillut Kirsin kanssa kaikenlaisia jäljestämisestä, rallytokon kautta agilityyn. Mukava kuulla, että Kirsi on saanut Nellasta hyvän harrastelukaverin. Leena ja Tuhka (Iivo) ovat treenanneet mm. hajujuttuja ahkerasti. Eppa on jatkanut poropaimenen uraansa Kolarissa mainiosti. Talvelle ja keväälle on luvassa pentujen terveystarkastuksia. Kasvattajaa jännittää jo nyt. :)

Tässä vielä video Tuhkasta hajupurkkiradalla. Hienoa työskentelyä pikkukoiralta! :)


Hyvää alkanutta vuotta 2016! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.