perjantai 25. syyskuuta 2015

Sijoitusneiti Pihka

Sijoituskoirani Pihlajamäen Raunikki, eli tuttavallisemmin Pihka, oli minulla hoidossa viikonlopun yli parisen viikkoa sitten. Olipa se mukava, kun talossa oli taas pentukoira mutta mukavaa oli myös se, että se lähti sunnuntaina emäntänsä mukaan. :) Pihka oli tosi reipas ja osasi heti liehitellä isompia koiria niin, että sujahti laumaan ihan huomaamattomasti. Hippu ei edelleenkään siedä sitä, että sitä härkitään sisällä ollessa mutta Penna jopa suostui pistämään painiksi. Äänitehosteena oli tosin pieni murina, jotta pentu osasi olla liikaa hyppimättä nenille. Ulkona pentu painatti isompien perässä minkä jaloistaan pääsi. Kolmen tunnin ulkoilun jälkeen uni maistui koko porukalle.

Pihka tutustui Ivalon mustikkamaihin
Pieni poseeraus kanervikossa
Hippu ja Pihka tarkkailevat Pennan liikkeitä
Näin opetataan pentu hiirestämään
Pihka tähyää Utsjoen suuntaan jos vaikka siskolikka näkyisi :)
Mustikat meni pikkukoirankin suuhun
Yhteiskuva oli kovan työn takana!
Pihka osasi hienosti rauhoittua sisällä ollessa, ainakin 3 tunnin ulkoilun jälkeen. :D
Pihka pääsi käymään ekassa mätsärissään reilun 4kk iässä. Vielä olisi reippaasti treenattavaa seisomisen ja näyttelykäyttäytymisen kanssa ennen kuin menestystä voi luvata. Uskon kuitenkin, että hyvä siitä tulee. Neiti ei ainakaan yhtään vierastanut uutta paikkaa ja koirapaljoutta. Päin vastoin! Kaikkien luo tahtoi mennä ja pistää pienet painit pystyyn. Tykkään ihan mahottomasti Pihkan reippaasta luonteesta eikä sen ulkonäkökään ole hullumpi.

Pihka esitteli mätsärissä hienoa rakennettaan ja mahtavaa takatukkaansa. 

3 kommenttia:

  1. Oi kun kaunis nuori neiti! Onko tuo hiirenpyynti porokoirille verissä? ;) Metsään kun lähdetään niin juokseminen ei niinkään kiinnosta mutta hiiren onkaloita kaivetaan peppu pystyssä niin antaumuksella että välillä pitää karjua että jatketaanpa eteenpäin. Meillä on hiirikanta kotona vähentynyt Epan myötä ihan mukavasti. Joka päivä löytyy pihalta raato tai pari. Onneksi ei syö niitä, tuo vain näytille kuin kissa! Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on joku alkukantainen vietti, jota pitää toteuttaa. :) Onneksi meän koirat pysyy näissä pienimmissä saaliissa. Epan velipoika, Cahppe, on erikoistunut vähän isompiin eläimiin. Se oli haukkunut kesällä kahdesti karhua! :D Siitä täytyykin joskus kirjoittaa ihan oma blogiteksti.

      Poista
    2. Epalla ei ole onneksi halua tavata karhua! Kesällä otti hajun joko karhusta tai sudesta ja lähti suorilta käsi kohti kotia korvat luimussa ja häntä koipien välissä. Juoksi puoli kilometriä taakseen katsomatta ja sitten vasta jäi odottelemaan emäntää :) Oli se kyllä näky! Miia

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.